Sivu 1, 4:sta

Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 12.1.2016 19:50
Kirjoittanut Jymä
Kerrotaan heti alkuun, että otsikko on hieman hämäävä, koska tämä Husabergi ei ole enää syntynyt Ruotsissa vaan hieman etelämpänä. No, monikulttuuristuneessa euroopassa ei liene enää kovin vakava rikos, jos tämän pukee ruotsalaiseksi vielä.

Projekti sai alkunsa kun puolisen vuotta olin ollut ilman mopoa ja huvikseni nettimotoa selatessa löysin halvan projektikuntoisen, mutta kilvellisen vm 2005 supermoto Bergin. Edellisestä pyörästä luovuin mm. ajomäärään nähden korkeiden vakuutusmaksujen takia, mutta nyt onneksi veli innostui ostamaan tämän puoliksi.

Projektin idea on kunnostaa pyörä talven aikana siistiin kuntoon ja tehdä asiat huolella, jos tämän innostuisi pitämään pidemmänkin aikaa. Ensimmäisessä kappaleessa jo vihjataankin, että väriteemana pysyy alkuperäinen sinikeltainen. :) :seko:

Pyörään tulee mm. seuraavia muutoksia:
-rungon maalautus siniseksi, takaiskarin jousi keltaiseksi
-svingin ja moottorinkylkien pinta mataksi tai puolikiiltäväksi, vanteet kiiltäväksi
-koneen tarkistus (alakerta tarkistetaan ja tarvittaessa rempataan, yläkerta rempataan ja samalla kanteen kevyt porttaus), autom. puolipuristimeen paremmaksi mainostettu jousi
-valot ja sähköstartti toimimaan
-kaasuttimeen uudet tiivisteet ja oheinen säätösarja
-äänenvaimentimen modaus paremmin virtaavaksi tai uusi pönttö, jos jostain löytää sopuhintaan (mielellään silti suht hiljainen!)
-iskarien huolto

Ennen purkamista mopoon tehtiin pieni kaasutinhuolto ja saatiin käynti melko hyväksi, mutta silti käynnistäminen oli todella hankalaa (eikä varmasti pelkästään potkijan vika :D). Sen myötä sähköstartti on melko ehdoton ja toivottavasti rempan jälkeen lähtee helpommin polkemallakin. Tästä kasvoi aika laaja projekti, mutta onneksi hankintahinta oli halpa ja kustannukset jakaantuu kahteen osaan.

Ostokunto
Kuva

Nyt pyörä on purettu osiin ja satula on päällystetty Twentyn yleismallin sinisellä penkinpäällisellä. Päällisen väri olikin aika vahvasti violettiin päin, mutta kai se sopii ihan hyvin. Alkuperäistä sinistä penkinpäällistä ei ollut enää saatavilla. :|
Kuva

Mukaan ei tullut alkuperäistä akkukoteloa, joten tehtiin itse rosterista ja soviteltiin paikoilleen. Akku on fyysisesti vähän alkuperäistä isompi, mutta kotelon sai sopimaan poikittain runkoon nähden, kun orkkis on pitkittäin. Ahdas konetila tulee kyllä...
Kuva

Moottorin avaus on siinä vaiheessa, että pitää tehdä ulosvetäjä lohkojen avaamista varten niin selviää tarkemmin männän ja muiden kunto. Männän laki oli niin puhdas, että hyvällä tuurilla voi olla vaihdettu hiljattain. Sylinteriputkessa oli tosin pientä kulumaa havaittavissa, vaikka Nikasil onkin.
Kuva

Päivittelen kuvia kun projekti etenee. :)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 12.1.2016 23:38
Kirjoittanut An77i
Jösses! Vaikuttaa mielenkiintoselta, seuraillaan! :)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 12.1.2016 23:40
Kirjoittanut Juhitzun3450
On kyllä nätin näköstä, pakko seurailla! ;)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 13.1.2016 0:10
Kirjoittanut jonttu45
Hieno prätkä tulossa! ;) :roll:

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 13.1.2016 23:59
Kirjoittanut Stål
Noniin, hieno projekti tulossa ;) ! Äänenvaimentimista... Multa löytyis kotarin/husabergin lommolla oleva titaani-hiilari akrapovic. En tiedä miten hyvin titaani suoristuu, ehkä osaavissa käsissä. Sisäputki lienee suora ja DB-killerikin löytynee, sopuhintaan lähtisi.

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 14.1.2016 2:38
Kirjoittanut Jymä
Kiitos kannustavista kommenteista. Pistän Stålille yksäriä :)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 18.1.2016 0:54
Kirjoittanut Jymä
Projektipäivitystä... Hommasin Stålilta Akran vaimentimen ja pistän siitä kuvia vasta suoristusyrityksen jälkeen. Kasaanpainuneen ulkoputken/kuoren sai hyvin erilleen ja veli kokeilee ensin mankelilla oikoa sitä. Sen verran ohutta kamaa että voisi onnistuakin. :)

Pyörän runko on hiekkapuhallettu ja menee varmaan jo ensi viikolla maalaukseen. Takajousikin pitää vielä puhaltaa ja maalata. Katteet pysyy alkuperäisessä lookissa, mutta niitä kiillotetaan ja eteen saattaa tulla tuo numerokilpi erillisen valon kanssa.
Kuva

Tässä vielä tarkempi kuva akkutelineestä. Edelleen mietinnän alla pysyykö tuollaisena vai pitäisikö maalata.
Kuva

Alkuperäinen vuoden 2005 kone on aukaistu ja olikin odotettua huonommassa kunnossa vaikka kävi vielä ihan hyvin. Kolhuja/puutteita löytyi vähän sieltä sun täältä ja kone vaatisi täyden remontin... Samalla purettiin vm 2004 varamoottori, joka onneksi osoittautui paljon paremmaksi.
Kuva

Vanhemmassa moottorissa oli männän öljyrengas päässyt murtumaan aiheuttamatta tuhoa, mutta muutoin kaikki oli kunnossa. Ei varmaan tarvitsisi vaihtaa kuin männänrenkaat ja tehdä kansiremontti niin kestäisi seuraavat pari sataa tuntia meidän käytössä. Sillä aikaa tuon toisen koneen voisi laittaa kuntoon tai vaikka modata sitä reilummin.
Kuva

Moottorit ovat muuten aika samanlaiset, mutta kampiakselit eroaa täysin. 2004 vuosimallissa on vanhanmallin kiertokanki 32mm alatapilla ja 82mm iskunpituus, mikä tekee moottorista 644 kuutioisen. 2005 vuoden kampiakseli on kevyempi ja siinä on vahvempi 35mm alatappi, mutta iskunpituutta on pudotettu 2 milliä, mikä tekee koneesta 628 kuutioisen. Mäntä, puristussuhde ja muut pitäisi olla alunperin samoja, mutta 2005 koneeseen oli jo vaihdettu Wössnerin mäntä ja tasapainottaja puuttui.
Kuva

Tästä on ihan hyvä lähteä tilaamaan kaikkia osia, ja maalaushommien jälkeen sitten pikkuhiljaa kasaamaan pyörää. 8)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 19.1.2016 3:34
Kirjoittanut Jymä
Nopeasti seuraavaa päivitystä. ;)

Äänenvaimentimen oikomisprojektin lähtökohta.
Kuva

Kuumennusta, vääntämistä sisältäpäin, mankelointia + vasaralla naputtelua.
Kuva

Vaimennin hiljalleen valmiina kasattavaksi.
Kuva

Pinta viimeisteltiin puhaltamalla hienolla lasikuulalla, jolloin näkyviin jäi ainoastaan pienet taisteluarvet.
Kuva

Vaimennin nipussa 8) Oheinen lätkä täytyi valitettavasti poistaa oman oikeusturvan vuoksi :D
Kuva

Vertailukuva vakiovaimentimeen. Taustalla myös hiekkapuhallettu takajousi.
Kuva

Täytyy sanoa että lopputulos ylitti odotukset. :) Netistä ei hirveästi löytynyt juttua titaanin oikomisesta ja varoitettiin, että taivutuksen seurauksena se voi menettää lujuuttaan vastaavasti kuin alumiini tai pahimmassa tapauksessa haljeta. Samoin punahehkuiseksi kuumentamisesta varoitettiin. Äänenvaimentimella ei sinänsä ole väliä kun ei se koville joudu kuin törmäystilanteissa tms. Pääasia oli että pysyi ehjänä suoristamisen ajan... Kiitos vielä Stål aihiosta! Täytyy myöhemmin tehdä myös kannatin runkoon, mutta sen saa varmaan ohuesta rosterista. :)

Akran lisäksi pakoputkea ehostetaan kiillottamalla. Esimakua alkukäyrästä:
Kuva

Lopuksi vielä kuvankaappaus varaosatilauksesta. Vanhaan enduropyörään saa kyllä rahaa hävitettyä kaikkien pikku laakerien sun muiden seurauksena... Tilasin saksalaisesta KTM-varaosaliikkeestä, kun siellä vaikutti Husabergin erikoisemmatkin osat löytyvän suoraan hyllystä. Tilauksen kalleimmat osat on venttiilijousisarja (KTM tuplajouset), kaasuttimen tiivistesarja ja venttiilinostimien laakerit, muuten kaikkea vaihtoa vaativaa pikkuosaa... Täyden koneremontin osat maksaa jo tonnin luokkaa. :s
http://i.imgur.com/rGN91cf.jpg

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 19.1.2016 8:42
Kirjoittanut ma$$i
Jumankauta ku tuli akrasta siisti :eek: , ekaa kertaa näen oikeesti onnistuneen nelarin äänenvaimentimen suoristuksen :D

Muutenki koko proju on todella mielenkiintosta seurattavaa 8)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 19.1.2016 14:00
Kirjoittanut Jymä
Onnistui kieltämättä hyvin :) Vielä selkeämpi kuva lommon koosta ennen ja jälkeen:
Kuva

ps. Joskus on käynyt suoristusyrityksessä päinvastoinkin... Alkukäyrän lommon takia ei ehkä kannata koko paisaria täyttää vedellä (oli sentään korjattavissa vielä). :)
http://i.imgur.com/bNuNPE9.jpg

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 19.1.2016 20:25
Kirjoittanut Stål
NICE :eek: 8) !! Tosi hyvinhän onnistui tuo suoristus. Hyvä että löytyi jotain järkevää käyttöä tuolle ;)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 19.1.2016 23:34
Kirjoittanut jonttu45
Oli erikoinen muuten suoristaa tuota titaania kun sen suoristin. Ilman lämmitystä ei meinannut muotoutua mitenkään mutta heti kun antoi vähän tohoa niin suoristui nätisti. :)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 24.1.2016 0:41
Kirjoittanut Jymä
Tällä viikolla kiillotettiin muovit, alkukäyrä ja vanteet. Parasta ettei niiden kanssa tarvinnut edes omia käsiä liata. 8) (Kiitos siitä myös Santulle!) Takajousi on pulverimaalattu ja kaikki rungon+koneen pultit keltapassivoitu uudennäköisiksi. Jalkatapit pääsi samaan käsittelyyn, mutta ei vielä olla varmoja tuleeko pyörään ne vai kullanväriseksi anodisoidut. Ja jonttu45 on siis pyörän toinen omistaja. :)

Kuva

Kuva

Ensi viikolla pitäisi tulla varaosatilaus, minkä jälkeen pääsee kasaamaan moottoria. Takaiskari on huollossa ja moottorin lisäksi pitää enää huoltaa etupumput, vaihtaa svingin laakerit ja katsoa sähköjä, niin alkaa olemaan valmista kasausta varten sitten kun runkokin on valmis. :P

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 25.1.2016 14:19
Kirjoittanut VauhtiBurnis
Komea topicci ja hienoa jälkeä! :eek: ;) Seuraillaan 8)

Re: Ruotsin poika - Husaberg FS 650

ViestiLähetetty: 13.2.2016 20:51
Kirjoittanut Jymä
Vähän on taas tullut edistystä. 644cc moottoriin uusittiin muutama laakeri ja tässä kuvat alakerran niputuksesta. Tasapainoakselin ajoittaminen vaati melkoista taikuutta ja yhden kiilan kanssa on joutunut tappelemaan niin homma on vielä hieman kesken...

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Takaiskari tuli huollosta (170€, koska muutama osa vaatikin vaihtoa...) ja itse vaihdettiin etupumppuihin stefat + öljyt.
Kuva

Kanteen tehtiin kevyt porttaus ja venttiilityöt. Kanavissa ei ollut juurikaan parannettavaa paitsi pientä muotoilua ohjaimien kohdalta ja seetien muoto. Ylhäällä kuva alkuperäisistä kanavista ja alempana nykyisistä. Kansi kävi myös virtauspenkissä ja odotettavissa voi olla muutama heponen koko kierrosalueelle. Isommilla imuventtiileillä olisi saanut kanavan muotoa tehtyä hieman paremmaksi.
Kuva
Kuva

Tehtiin myös heräteostos. Nyt kun Husaberggi alkaa tulemaan tutuksi ja on tuo ylimääräinen moottorikin niin löytyi sopivasti konerikkoinen enduropyörä. Tämä on tarkoitus fiksata smoton jälkeen ja pitää sitä harrastepyöränä. :)
Kuva

Kiertokangen alapään tappi on jostain syystä pettänyt, mutta ei ole ilmeisesti vienyt mitään muuta mukanaan.
Kuva
Kuva