GSX1300R Hayabusa

Jahne
Pyörä:
PV
Liittynyt:
17.7.2008 16:22
GSX1300R Hayabusa

ViestiKirjoittanut Jahne » 5.8.2010 22:37

Jees, pyörät ne sen kun lisääntyy. :)

Eli kaikki alkoi eilen, kun työpäivän päätteeksi jäi vähän luppoaikaa ja päätettiin pistäytyä Lahden Kärkkäisellä. Samassa puljussahan on myös Kärkkäisen oma prätkäliike.
Ajettiin hiace pihaan ja samalla silmään pisti houkutteleva näky. Ulkoisesti kuin uusi Hayabusa pihassa ja hintalapussa naurettavan alhainen pyynti. Ihmisiä parveili ympärillä kuin korppikotkia. :lol:
Käveltiin velipojan kanssa lähemmäs ja huomattiin hintalapussa teksti "myydään viallisena, kone savuttaa ja syö öljyä. Lisäksi keula täristää jarrutuksissa"
Kysäsin veljeltä ihan vitsillä et "ostetaanko puoliks ja otetaan talveks projekti?" No, siitähän se sitten lähti.
Pikaisesti myyjän juttusille ja koeajolle. Pyörä toimi mainiosti, pienenpieni naputus kuului pienillä kierroksilla. Jarrujen täristäminen johtui hyvin todennäköisesti levyissä olevien niittien jumittumisesta. En usko että mistään vakavammasta ainakaan on kyse. Koeajolenkiltä palattuani ihmislauma oli kasvanut kasvamistaan, monet kyseli jo ihmeissään "joko se meni?", johon myyjä vastasi "kohta se nähdään"

Kuinkas kävikään, tallissa majailee nyt 45tkm ajettu -99 hayabusa. ajoin n. 35km lenkin hyvin vaihtelevaa ajoa ja kaveri seuras perässä. Muutaman kerran tuprautti savua, öljyn pinta ei kuitenkaan ole vähentynyt laisinkaan. Seuraava homma onkin pyörän purku ja vian selvittäminen.
Hintaa en paljasta ainakaan vielä. Myyjän sanoja lainaten "ei tää tällä hintaa tässä kauaa ole" ;)

Päivittelen juttua kuvien kera kun edistystä tapahtuu. Kuvia saan koneelle huomenissa.
Henkkis_
Liittynyt:
8.9.2005 21:32

ViestiKirjoittanut Henkkis_ » 5.8.2010 23:19

Onko ulkokuorelle suunnitelmissa muutoksia? Ei kyllä vakionakaan yhtään hassumman näköinen laite :)

Ennen kun edes alotat purkamaan käy ostamassa Haynesin tekemä kirjanen ko. vehkeestä. http://www.storm-motor.fi/mp-tarvikkeet ... yabusa-99/.
Lontoon murteella tosissaan mutta ei tartte olla kielimies sen ymmärtämiseen. Ja on hyviä kuvia. Merkkaile jo purkuvaiheessa kirjaseen esim. pulttien koot, kuvissa näkyy pulttien paikat ja itse pultit mutta ei ole merkattu kokoja. Sisältää paljon hyödyllisiä mittoja ja vinkkejä remonttiin. Itelle ollu ainakin paljon apua kun rc01 hondaan remppaa tehny, tosin ton pulttien merkkaamisen hoksasin vasta kasausvaiheessa :lol:
Jahne
Pyörä:
PV
Liittynyt:
17.7.2008 16:22

ViestiKirjoittanut Jahne » 5.8.2010 23:52

Eipä hassumpi ehdotus tuo Haynesin opas. ;) Toivotaan nyt ettei ihan atomeiks tarvi konetta purkaa. Olishan se ihan mielenkiintonen homma purkaa ja kasata alusta loppuun uusilla osilla, tulee vaan luultavasti turhan kalliiksi. Onneks eläkkeellä oleva isä taitaa saksan kielen, ja kyttää mielellään osia Saksan ebaysta jos tarvis tulee. Heittäkääs veikkauksia mistä luulette vian löytyvän? :) Ei vaan, hankalahan se on sanoa toisen kertoman perusteella..
Ulkonäkö pidetään hyvin pitkälle vakiona, suunnitelmissa näillä näkymin kirkkaat vilkkujen ja takavalon lasit. Ehkä myös sliparit tai koko putkisto vaihtoon. Vakiona melko tylsän näköiset (ja -ääniset) pöntöt.
Ens kesänä olis suunnitelmissa kyseisellä pyörällä matka Norjaan jos kaikki menee nappiin!
Mikes
Pyörä:
Suzuki GSXR -89 TBO
Liittynyt:
18.2.2003 14:04

ViestiKirjoittanut Mikes » 6.8.2010 8:22

[quote="Jahne"Heittäkääs veikkauksia mistä luulette vian löytyvän? [/quote]
venttiilien ohjurin kumit?
Henkkis_
Liittynyt:
8.9.2005 21:32

ViestiKirjoittanut Henkkis_ » 6.8.2010 16:40

Heitämpä omankin arvauksen, kun semmosia pyytelit :D

Männän (mäntien) öljyrenkaat ois pikeentyny kiinni mahdollisesti pitkän seisonnan takia, samasta syystä jarrulevyjen niitit jumissa? Mikes:n mainitsema myös hyvin mahdollista.

http://www.cmsnl.com/suzuki-gsx1300-r-z ... partslist/ Tuolta kannattaa katella osia ;) Taitaa tuolla olla tosin usa versioon, mitä lie eroo siinä sitten. Myös rapakontakaa, en nyt tähän hätään muista mistä tilailtiin..

Ps. ei kaikkea moottorin sisällä välttämättä tarvitse uusia, toki on osia jotka kannattaa vaihtaa ihan vaan siksi koska moottori on auki, Haynes kertoo hyvin mitat minkä sisässä mikäkin kuluva osa saa olla ennen kuin sitä tarvitsee vaihtaa :)
Jahne
Pyörä:
PV
Liittynyt:
17.7.2008 16:22

ViestiKirjoittanut Jahne » 6.8.2010 18:35

Henkkis_ kirjoitti:Ps. ei kaikkea moottorin sisällä välttämättä tarvitse uusia.

Ei tietenkään niin, kuluneet osat ainoastaan. Mittaamallahan se selviää. ;)

Muutama kuva tuli myös räppästyä.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

On se mittaristo vaan magee tehdessään tarkistusrundia. :D
EiNiinNopea
Pyörä:
RSV-R Mille '08
Paikkakunta:
Varsinais-Suomi
Liittynyt:
29.6.2005 20:37

ViestiKirjoittanut EiNiinNopea » 6.8.2010 19:36

Nätissä kunnossa on "mopo" kyllä! :P
"It's not about the colour; it's about racing motorcycles."
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 6.8.2010 23:29

On se kyllä hyvän näkönen pyörä vakionakin omaan silmään, tuo mittaristo vaan vähän liian hitec, pelkkä rundi ja varotusvalotkin riittäisi omaan käyttöön :D.

Ainakin vanhemmissa R6 yamahoissa on esiintynyt keulan tärinää jarruttaessa, johtunut kieroista levyistä. En oikein jaksa uskoa niittien jumittumiseen, eikö niiden pitäisikin tiukassa olla että levy ei liiku sivuttais suunnassa?
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.
jusutus
Paikkakunta:
Lounaisrannikko
Liittynyt:
22.1.2002 3:00

ViestiKirjoittanut jusutus » 7.8.2010 11:47

Tuuningmaster kirjoitti:En oikein jaksa uskoa niittien jumittumiseen, eikö niiden pitäisikin tiukassa olla että levy ei liiku sivuttais suunnassa?

Sehän se kelluvien levyjen idea on, että levyllä on aavistus tilaa liikkua.
SMRacing
Pyörä:
Kawasaki ZX12R B1
Paikkakunta:
Lapinlahti
Liittynyt:
21.1.2005 23:30

ViestiKirjoittanut SMRacing » 7.8.2010 14:38

Nimenomaan niittien jumittuminen/soikeaksi meneminen tekee ton efektin. Jarrulevyt siis vaihtoon, jos ei herkistelemällä parane. Öljynsyönnin todennäkösin syy ton verran ajetussa pyörässä venttiilinvarrenkumit.
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 7.8.2010 20:12

Samassa luulossa olen itsekkin elänyt, mutta niin että levy saa liikkua vain pitkittäis suunnassa hieman joustavamman pysähtymisen toivossa. Viestissä tarkoitin sivuttais suuntaista liikkumista jota ei pitäisi tapahtua ilman että niiteissä on liikaa väljää, tällöin tärisee ainakin.

Miten noiden niittien jumittuminen olisi mahdollista jos kerran jo tehtaalla ovat tehty liikkumaan rei'issään? Sen verran kovaa materiaalia niittien kuitenkin pitäisi olla, että soikeaksi eivät pääse menemään jarrutuksesta tulevan voiman seurauksena.
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.
JP_89
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
12.4.2005 19:58

ViestiKirjoittanut JP_89 » 7.8.2010 21:20

Tuuningmaster kirjoitti:Samassa luulossa olen itsekkin elänyt, mutta niin että levy saa liikkua vain pitkittäis suunnassa hieman joustavamman pysähtymisen toivossa. Viestissä tarkoitin sivuttais suuntaista liikkumista jota ei pitäisi tapahtua ilman että niiteissä on liikaa väljää, tällöin tärisee ainakin.

Miten noiden niittien jumittuminen olisi mahdollista jos kerran jo tehtaalla ovat tehty liikkumaan rei'issään? Sen verran kovaa materiaalia niittien kuitenkin pitäisi olla, että soikeaksi eivät pääse menemään jarrutuksesta tulevan voiman seurauksena.

Sivuttainhan ne kelluvat, jotta levy olisi mahdollisimman hyvin linjassa palojen kanssa.
Ja normaalit katulevyt on aika tiukasti kiinni mutta kisakisa levyt heiluu jo käsin.
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 7.8.2010 22:31

JP_89 kirjoitti:

Ok. Pitää varmaan joskus purkaa tuollainen levy niin ymmärtää sen hyödyn... Tämäkö nyt sitten on kelluvien levyjen etu vai kuuluuko niihin myös tuo joustavampi jarrutus, josta minulle joskus aikaisemmin tällä foorumilla selitettiin? Tyhmän on vielä pakko kysyä miksi levyn pitää myös liikkua sivuttais suunnassa jos satulassa männät jo antavat palojen vähän liikkua kuitenkin?
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.
JP_89
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
12.4.2005 19:58

ViestiKirjoittanut JP_89 » 7.8.2010 22:56

Tuuningmaster kirjoitti:

Tarkoituksena on siis että levy hakee parhaan reittinsä satulan läpi, näin itse sen käsitin... Joustavammasta jarrutuksesta en kyllä ole kuullut.. Mutta ei minulla ole millään muotoa varmaa tietoa asiasta sanoa.
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 7.8.2010 23:10

Kuulostaisi ihan järkevältä, tuntuma ja tehokkuus varmasti paranee aika huomattavasti kun max pinta-ala paloista on aina levyä päin.
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.