Mäkistationin tahtarit: Tezari, Ex-Itsari ja pikku-Weera

Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 19.4.2014 23:56

Pitkästäaikaa tännekin jotain päivittelyä.

Hiljaista on ollut, mutta lähestyvä vappu pakottaa tekemään jotain, silloin kun viimeistään pitää olla tienpäällä, muuten voi olla sitten vaikka ajamatta.

Aloitin kuitenkin IT:stä, siihen tuli ihan uudet Michelin AC10 renkaat:
Kuva
Samalla pesin koko rottelon, länttäsin muutaman tarran etulokariin (kyllä mä niistä maksoin), vaihdoin uuden neulaventtiilin ja vaihdoin eturattaan 12 piikkisestä 14:een. Tuli hyvä:
Kuva
Pelaa nyt mainiosti ja renkaatkin oli hyvät ajaa kun pienen metsälenkin kävin heittämässä.

TZR:ään sain tänään uudet imukurkut. Aiemmin viikolla tuli enklannista tilaamani sinkkukate, sen jo asentelin heti saavuttuaan, näyttää nyt kisaiselta. eBaysta tilasin 1KT mallin replica, katteidenmyötäiset etuvilkut, kai nekin jossainvälissä tulevat. Waltter-Racing paikkasi eilen jonkun edellisen omistajan tökerösti rälläköimän ja hitsaaman vasemman paisarin, siitäkin tuli ihan kelvollinen.

Kuvia siitä ei nyt valitettavasti ole, viimeistään maanantaina sellaista pitäisi olla tarjolla.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
naksu007
Pyörä:
Yamaha WR 125R ja Honda CRF 250X
Paikkakunta:
Jämsänkoski
Liittynyt:
19.4.2013 19:35
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut naksu007 » 20.4.2014 21:53

Varsin siistin näkönen tuo IT. Tarvis vaan keltasta teippiä tohon takasivu katteeseen.
"Katuenduroilla yleensä ajavat vain tytöt tai transistorit."
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 20.4.2014 23:15

Kiitoksia. Ei tuo paljoa enää teipillä pelastu, on sen verran risa ja sulanut tuo yksilö.
Eipä se oikeanpuoleinenkaan meinaa elämästään pitää, uudet pitäisi hankkia.

Tänään tuli viimeinkin toteutettua tuohon se rosterivaimennin loppuun asti. Huomenna siitä kuvaa.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
sampul1
Pyörä:
Honda XL125V Varadero '05, Kymco Agility 50 vm 2008, EX Honda CBR125R '09, EX Derbi Senda DRD PRO R -06
Paikkakunta:
Rauma
Liittynyt:
31.7.2012 14:30
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut sampul1 » 22.4.2014 8:45

No varmaan rälläilypeli lähinnä tuo IT?
[x]M [x]harkat [x]A1 []pysäytetty []sakot []kilvet []verot []kortti [x]kaatunut. Kaksipyöräisen kuskeja on kahta tyyppiä: Niitä jotka ovat kaatuneet, ja niitä jotka eivät VIELÄ ole.
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 22.4.2014 20:19

No joo, metsäsikahan se on, mutta kyllä mä tykkään että värkit yrittää edes näyttää siisteiltä, ettei ihan tunkiosta kaivetun oloisia olisivat.

Aiheeseen TZR. Se olisi nyt kesätällissä pääpiirteittäin. Jarrunesteet vaihdettu, imukurkut vaihdettu, kaasarit putsailtu, öljyt vaihdettu sekä tietenkin pesty. Tältä se nyt näyttää:
Kuva
Kuva

Siinä lähempi otos tuosta sinkkukatteesta:
Kuva

Josko sen loppuviikosta saisi taas vakuutuksiin, pääsisi nautiskelemaan. 8) Vielä kun ne 1KT vilkut tulisivat niin ai että. :P

Loppuun vielä räpsy tankki irrotettuna:
Kuva
Kaikki on helposti käden ulottuvilla ja helposti huollettavissa.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 23.4.2014 21:46

Sain aijalliseksi ottaa pari kuvaa IT:n vaimentimesta. Tässä ilman katetta:
Kuva

Ja katteen kanssa:
Kuva

Tuollainen nopeasti kiillotettu purkki, ajaa asiansa, tuntuisi hengittävän paremmin kuin tukkoinen ja hitsailtu vakiopönttö.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 10.5.2014 22:13

TZR:llä tuli ajettua pari viikkoa sitten ruhtinaalliset 50km, kytkimenpuoleisen kampuran stefan antautuminen vain lopetti riemun. Ihmettelin kovaa savutusta ja pieni nuuhkaisu kertoi, että laatikkoöljythän sielä palaa. Stefoja tilaukseen ja tänään ehdin ottaa koneen auki. Tässä twinissä kun on olakkeelliset stefat niin lohkot on otettava auki että stefat saa vaihdettua.

Aloitutilanne:
Kuva

Ruma tunti myöhemmin:
Kuva
Kuva

Hieman kärtsänneen oloinen oli stefa:
Kuva

Ja olihan se ihan v*tuillaan:
Kuva
Hienosti puolet huulesta kadonnut.

Uudet stefat sisään ja kone kasaan, kytkinkoppaa vaille sain läjään, unohdin vain aamulla tiivistesarjan kotiin ja 30km päästä pajalta ei innostanut lähteä sitä hakemaan. Pitäisi sen ensi lauantaina olevan taas ajokunnossa.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 17.5.2014 22:37

Tänään sain TZR:n kasaan, hienosti nyt pelaa, itseasiassa paremmin kuin mun aikana koskaan on toiminutkaan, stefa on vissiin koko ajan hieman oirinut. Hieman reipas 100km sillä tuli tässä päivän aikana ajeltua, todella mahtava nyt. Ketjut ja rattaat tuli rempan yhteydessä vaihdettua, takaratas muuttui 41 -->39 piikkiseen, mikä tuntui olevan hyvä muutos, välitykset ovat nyt tasaisemmat.

Kuva
Ensiviikolla pitäisi nuo 1KT vilkut värjätä punaisiksi ja iskeä kiinni. Onnistuin myös löytämään Portugalista üüberharvinaisen 1KT mallin takavalo/vilkkuhässäkän, jossa vilkut tulevat katteen sisäpuolelle. Senkin pitäisi alkuviikosta saapua perille. :P
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 21.5.2014 21:25

Noniin, tänään saapui odotettu harvinainen herkku eli 1KT mallin takavalo vilkkuineen ja muine rensseleineen:
Kuva
Kyseessähän on tosiaan Japaninmallin osakokonaisuus, joita ei tahdo olla kaupan missään ja jos on, niin maksaa. Tämä löytyi Portugalista erittäin sopivaan hintaan.

No ei siinä ollut sitten muuta kuin alkaa ruuvaamaan, vanhat osat pois ja uusia tilalle. Eipä tuo ollut temppukaan laittaa euromalliin, takavalon ja villkujen johdotukset vaati pähkäilyä, pyörässä kun on massaliitin valoille ja vilkuille tulee erilliset liittimet. Tässä 1KT sydeemissä kun kaikki tulikin massaliittimen kautta. Onneksi pyörän omassa takavalossa on samanlaiset polttimonkannat kuin tässä uutukaisessa, joten ruuvasin toiset kannat johtoineen kiinni. Sitten täytyikin muuttaa hieman vilkkujen liittimiä, että nekin sai kytkettyä johtosarjaan. Ja kyllähän ne toimii!
Myös kilventeline vaati muokkausta. En halunnut jättää vanhaa telinettä paikalleen typerien vilkunreikien takia. Tuohon uuteen ei taas sopinut kilpi, kun on tarkoitettu jenkkityyliselle leveälle kilvelle. Joten vetäisin siististi tuon kuvassa näkyvän heijastimen Dremelillä pois ja homma olikin sitten selvä. Tältä se näyttää paketissa:
Kuva
Kuva
Mielestäni ihan helkkarin siisti paketti kaikenkaikkkiaan. Vielä kun saan nuo etuvilkkujen kopat maalattua niin alkaa olla taas aika hyvä. Loppuun vielä joku räpsy:
Kuva
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 29.5.2014 21:44

Etuvilkut paikallaan:
Kuva
Kuva

Löysinpäs vielä maailmalta japsimallin replica peilit, pitäähän sellaisetkin olla. Tulee jahka ehtivät.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Maekine
Pyörä:
Suzuki GSX 1300 B-King
Paikkakunta:
JKL
Liittynyt:
2.3.2013 14:21
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Maekine » 29.5.2014 22:14

Siistin näköinen pyörä.
Vetojakin on varmaan ihan mukavasti :)
¤SuZuKi¤
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 29.5.2014 22:20

No joo, mitään hajua ei ole kuinka 0-100km/h taittuu, mutta nopeasti se tulee. Välit on nyt sellaiset, että täskaasukiihdytyksessä kutoselle vaihdettaessa vauhtia on 150km/h@9500rpm. :D Ihan riittävän ripeä tuollaiseksi pikkuiseksi.
Otan jossainvaiheessa ajopätkää, jahka kiinanpoika saa poljettua ulkoisen mikrofoonin kypäräkameraan. Saa siirrettyä mikin kypärän sisään ettei tarvitse pelkkää tuulen suhinaa kuunnella videoissa.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 26.6.2014 16:51

Pitkästä aikaa päivitystä. Eipä tässä kummempaa ole tapahtunut, jonkinverran on ajeltu, mutta kelit ovat viimeiset 2 viikkoa olleet sellaisia, että ei ole juurikaan huvittanut TZR:ää ulkoiluttaa. Tänään siihen viimeinkin tuli ne 1KT replica peilit:
Kuva

Ja hetihän ne piti kiinni laittaa:
Kuva
Kuva
Näyttävät hyviltä ja niistä myös vaikuttaisi jotain näkevänkin.

IT:täkin ulkoilutin juhannuksena:
Kuva
Se vain toimii, öljyt oon parikertaa vaihtanut ja ilmanputsarin samaten.
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
Mäkistation
Pyörä:
Useampi Yamaha
Paikkakunta:
Mänttä/Kurikka
Liittynyt:
15.7.2007 13:04
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut Mäkistation » 6.9.2014 22:03

Noniin. Tuli pyörähommiin pikku stoppi heinäkuun alussa, kun menin nelarienskaa käyntiin potkaistessa murtamaan nilkkani ja 6vk jouduin kärvistelemään kipsin kanssa. TZR:n laitoin pikapikaa seisontaan ja se saa pysyä sivussa ensi kevääseen asti. IT:llä olen nyt parina päivänä ajellut, kun jalka on kestänyt käynnistää sen. Serkun hankittua '88 DT metsäpyöräksi on alkanut hieman kiinnostamaan laittaa IT takaisin kilpien väliin vielä tässä syksyn aikana. Mutta katsotaan katsotaan.

Tässäpä kuvaa eiliseltä ajoreissulta:
Kuva
2-t Yamahat harrasteena jo vuodesta 2008
'90 TZR250 | '86 RD125 YPVS | YZ125:t '83 + '84 valkokilpi + muutama muu päkötin...
_E_Z_
Pyörä:
FZR 600
Paikkakunta:
Sipoo
Liittynyt:
27.9.2007 0:20
Re: Mäkistationin varttilitraiset tahtarit: Tezari ja Itsari

ViestiKirjoittanut _E_Z_ » 7.9.2014 11:10

Ettei vaan johtuisi runkolaakerin välyksestä tuo stefan hajoaminen?
Koneistus- ja hitsaushommia pk-seudulla
YV tai
eppu.rekila@kolumbus.fi