Virityspaketin spekulointi

Ärräksä
Liittynyt:
24.1.2005 12:40
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Ärräksä » 29.8.2016 20:32

Täällä ei juuri melua olekaan pidetty sitten meikäläisen spekuloinnin. Noh nyt on taas aika uudelle pohdinnalle...

Reilu 3000km kesti tuo 70cc sporttipytty. Sitten alkoi kuulua koneesta sivuääntä, ajoa vielä pari sataa kilometriä ja siihen hyytyi. Kyseessä Aprilia SR50R Piaggion nestekoneella siis. Ajettu se n. 14000km yhteensä.

Tänään otin koneen pöydälle ja syy selvisi. Yläpään neulalaakeri täysin pirstaleina pitkin poikin. Männänrengas jumissa ja kannessakin pieni osuma. "Neulaset" pitkin kampikammiota. Kiertokanki ihan ok, eikä petilaakereissa ainakaan varin puolelta kokeiltuna väljyyttä mutta luonnollisesti otan kopan auki ja vaihdan kaikki laakerit, stefat ja myös kampuran.

Ajoonhan tuo täytyy takaisin saada mutta millä setupilla?! Tuollainen touring setti oli ihan mukava ajella. Oli hiljainen mutta kiihtyi kuitenkin siten että pysyi hyvin liikenteen virrassa ja kulkikin sen 80-90kmh. Tehoa lienee löytynyt se 7-8hv.

Vakioksi en rupea enää laittamaan ja uuden sylinterin varmaan tilaan. Pitäisi kuitenkin olla sellainen viritysaste että sillä voisi ajella pitempääkin matkaa huoletta ilman että saa pelätä koko ajan mikä pettää. Lueskelin tuota minarellin viritysasteet -opasta täältä motot.netistä ja sorvasin jotain tämän suuntaista:

-c4 skf laakerit ja stefat (myykö näitä joku pakettina tai onko edes mittoja jossain valmiina?)
-Stage6 HPC 12mm kampura
-21mm dellorto suuttimen pika-asennuksella
-Stage6 läpät ja "kurkku"
-Stage6 Sport Pro 70cc (MK2) sylkkä
-Stage6 Pro pipe -tehari
-pykälää pidemmät perävälit?
-stage6 oversize vari
-stage6 torque control

Jollei ota hpc kampuraa niin taitaa jäädä vaihtoehdot aika vähiin OIKEASTI kestävistä kampiakseleista. Mieluiten kyllä osia missä olisi sitä ns. alavääntöä haluaisin.

Hiljaisille äänille voi myös varmaan heittää hyvästit jos tuota reilua 10hv lähtee tavoittelemaan. Niitä hiljaisia putkia kun ei ole tehty tämmöiselle yli 10krpm seteille tietääkseni?

Sama pätee myös tuoreöljyvoiteluun ja vakioputsariin? En vain juuri koskaan ole välittänyt noista avoimista puhdistimista.

Mitkäs ne nestepiaggion vakio perävälitykset ovat ja onko niitä kannattavaa lähteä ropaamaan? Jos vielä joskus haluaa laittaa vakiokamat niin jaksaako mennä minnekään?

Omasta mielestäni huuti jo niin perkeleesti siinä 85km/h vauhdissa ja olisi halunnut pidempää vaihdetta alle. Sehän se on varmaan neulalaakerin tuhonnut. Ei liene speksattu kuin siihen 10000rpm ja itse huitelin kaasu pohjassa parhaimimllaan 150km matkoja. Ainakin se rundimittari olisi varmaan jo pakollinen tässä vaiheessa ostaa.
Linxy
Liittynyt:
4.10.2014 16:32
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Linxy » 30.8.2016 15:51

Mun mielestä C4 laakerille ei ole tarvetta koska kierroksia ei ole niin paljoa.
Varsinkaan kun kaikki osat on uusia niin laakereitten ei tarvihe kärsiä kieroudesta kampurassa.
C4 laakereista aletaan hyötyä oikeastaan vasta +12000rpm kierroksilla/oikeasti kireällä koneella jolla ajetaan PALJON kovilla kierroksilla koska sillon se laakeri on siinä oikeassa välyksessä, jossain "vakiossa" c4 voi olla liian väljä ja kulua nopeammin.
Ärräksä
Liittynyt:
24.1.2005 12:40
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Ärräksä » 30.8.2016 21:42

Varsin mielenkiintoinen huomio noista laakereista. Tuota en osannut aikaisemmin kuvitellakaan. Taas yksi muuttuja lisää :)

En tosin äkkiseltään löytänyt tuolla sylinteri/putki -kombolle sitä parhainta kierrosaluettakaan. Viestistäsi päätellen se jää alle 12krpm, koska c4:sille ei olisi tarvetta?

Mitähän luokitusta nuo vakiolaakerit sitten mahtavat olla ja toisekseen en ole koskaan edes nähnyt myytävän tyyliin scooter-attackissa kuin c4:sia tai sitten aika peruskauraa olevia motoforceja.
sampohyvv
Pyörä:
Hyena Evo 50cc
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
2.5.2015 23:13
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut sampohyvv » 4.9.2016 0:48

Ois tälläne kyssäri että paljonko Cpi Aragon Gp menee abauttia näillä vireillä?

Tecnigas Q-tre tehari
Stage 6 Sport Pro vari 5.0gr rullilla
Malossin keltaset kytkinjouset
Stage6 Hard vastapainejousi

Onkoha vp-jousi liian vahva näille? Tuli kummiskin ton varin mukana niin ei viittiny ostaa uuttakaan. Tavotteena ois saada aragoni kulkemaa n. 65 ja kiihtymää ku tykki.
Ärräksä
Liittynyt:
24.1.2005 12:40
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Ärräksä » 9.9.2016 21:49

Tässä on nyt googletettu, selailtu tietopankkia sekä ulkomaisia keskustelufoorumeita tämän lisäksi ja pohdinta jatkukoon sekä päivittyköön.

Stage6 on viime aikoina saanut laadustaan hieman moitteita. MHR replica kahdella renkaalla myös houkuttelee. Alkaa varaman olemaan aika lähellä viimeisia joka päiväiseen ajoon toimivia settejä:

-70cc Malossi MHR Replica
-MHR Replica putki / Gianelli Reverse
-21mm dellorto pikasuuttimella
-malossi/stage6 kampura
-intake. Läppiä ei varmaan tarvi uusia?
-c4 laakerit
-uusi kytkin
-uusi vari

Olen lukenut, että MHR replica putki olisi melkein sama kuin Gianelli Reverse, mutta helkkaristi halvempi. Pitääkö kutinsa?

Yasuni C16 olisi hyvä putki, mutta Aprilia SR:n keskijalka pitäisi tämän kanssa poistaa. Ei hyvä.Eikait tämä koske näitä muitakin parempia putkia?

Käykö vakioputsari 21mm?

Entäs se tuoreöljyvoitelu. Täällä meillähän sitä niin kovasti peltään mutta ei se ainakaan itselläni ole koskaan pettänyt ja tässä setissähän huipputeho on jossain 10 000rpm kohdalla. Ovat ainakin ulkomailla säilyttäneet. Lisänneet ehkä tankkiin hitusen oilinkia.

Toinen vaihtoehto tällä hetkellä olisi:

-stage6 polymeeri c4 laakerit + stefat
-stage6 hpc kampura
-21mm lortto
-dopplerin suljettu putsari
-stage6 läppäventtiili + intake paketti
-stage6 sport pro mk2 70cc
-yasuni c16 CITY pystyy pitämään keskijalkaa
-1:3.00 perävälit
-stage6 sport pro variaattori
-stage6 torque control mk2 kytkin
-kiekkamittari

Edelleenkin tietysti arveluttaa, että voiko käyttää tuoreöljyvoitelua. Noissa palikoissa on ainakin mahdollisuus.

Entäpä ryyppy? Ilmeisesti tuossa kaasarissa on kuitenkin mahdollisuus tuolle alkuperäiselle hanattomalle systeemille?

Tämä setti olisi scooter-attackissa sen 1000e. Muut osat varastossa mutta dellortotta vain 19mm. Onko edullisempia mestoja? Tietysti homma kusee jo siihen jos joutuu tilailemaan monesta paikkaa, koska postikulut tuppaavat olemaan suolaisia.
Moggula
Liittynyt:
12.9.2016 23:47
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Moggula » 13.9.2016 0:03

mikäs suutin kannattais laittaa kiiwin f actii. virinä gianelli extra putki, ja kannattaisko vaihtaa kytkin jouset tai vp jousi ku nyt on malossi vihreet kytki jouset sit keltane vp jousi ku ei oikee tuppaa hirvee hyvi liikkumaa noilla. pystyiskö joku kertoo et onks -08 f actis 14 vai 16mm kaasari vakiona.
täyzii
Liittynyt:
28.6.2016 12:54
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut täyzii » 16.9.2016 19:16

Kulkeeko mulla ihan normaailisti neossi? Viriä löytyy:
-70cc malossi sport
-vakioetuvari 4gr rullilla
-giannelli extra v2
-17.5mm lortto
-malossin läpät
Ja myös malossin kytkin ja motoforcen racing kello. Huiput sain tänään 72kmh hieman rikkailla säädöillä. Kiihtyvyys on tosi hyvä. 0-60 menee ehkä joku 5sek. Vaikuttaako tuo putki ja vari niin paljon että menee tuon reilu 70 vaan? Mikä ois hyvä putki tolle setille? Malossi multivarin aattelin ostaa variksi.
Seppochu1337
Pyörä:
xps
Liittynyt:
8.7.2016 2:06
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Seppochu1337 » 23.9.2016 20:47

Miltäs kuulostais tällänen setti Piaggio typhoon 2012 ilmajäähyyn?
-Stage6 Sport Pro MKII
-Stage6 PRO Replica putki
-TNT Tuning Race Carb 21mm
-Stage6 Sport Pro 10mm kytkin
-Stage6 Sport PRO vari
-Motoforce Evolution kampura
-Stage6 lasikuituläpät 0,35mm

Ehdottakaa ihmeessä parempia(samassa hintaluokassa) vaihtoehtoja kyseisille palikoille!
Ärräksä
Liittynyt:
24.1.2005 12:40
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Ärräksä » 28.9.2016 23:23

Heikosti tuntuu mielipiteitä kerääntyvän enää tällä foorumilla. Sen verran olen kuitenkin ulkomaisilta asiaa kysellyt, että seuraavanlainen setti alkaa olemaan aika varmasti tulossa:

-stage6 polymeeri c4 laakerit + stefat
-stage6 hpc kampura
-21mm lortto
-dopplerin suljettu putsari
-stage6 läppäventtiili + intake paketti
-stage6 sport pro mk2 70cc
-yasuni c16 CITY pystyy pitämään keskijalkaa
-1:3.00 perävälit
-stage6 sport pro variaattori
-stage6 torque control mk2 kytkin
-kiekkamittari

Olen myös päätynyt pitämään tuoreöljyvoitelun käytössä.
Aikuinenlapsi
Liittynyt:
10.2.2017 15:07
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Aikuinenlapsi » 10.2.2017 16:33

Nonii. Työmatka mopo kulkemaa yli 100km/h.
Yamaha aerox

Virit tällä hetkellä:
- 70 MHR replica
-Gianelli extra putki
-17,5mm soikea lortto 95 suuttimella
-Malossi ohkasimmat hiilari läpät (paksummilla häviää alavääntö)
-malossi vapari orkkis putsarissa
- malossi multivari 5,1g rullilla
- S6 hard vp jousi
-S6 torque control kytkin valkoisilla jousilla
-S6 r/t kytkinkello
-S6 Primary Gearing Primary 14/42 (1:3.00)

Tällä kokoonpanolla huiput 87km/h. Vakio ensiö vedolla kesällä 96km/h. Toimii muuten pirun hyvin. 200m matkalla ottaa jo huiput

Olisko ehdotuksia mitä lisää et sais sen 100km/h rikki??
Reetuhai2
Pyörä:
2xSuzuki Street Magic -98, 3xPappa Tunturi (-64,-72 ja joku 80vm), 2xGilera Stalker 50cc ja 70cc, Tunturi SuperSportin raatoja x3, Yamaha DT SM -06
Paikkakunta:
Vihti
Liittynyt:
30.6.2010 15:41
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Reetuhai2 » 11.2.2017 3:23

Parempaa putkea/kaasaria/varia? Ps. Noi läpät. Mikä alavääntö? Se on varivehje, se on oikein säädettynä aina tehoalueella, ei ole "alaväännölle" mitään tarvetta. Alavääntö skootterissa meinaa pienempää huipputehoo.
Vakio mopo/skootteri on aina laiton. Myynnissä 2xvälikelin piikkirenkaita.
Ostetaan vaakakoneeseen sopiva Stage6 Pro, vaihdossa voidaan antaa Yasuni Z.
Aikuinenlapsi
Liittynyt:
10.2.2017 15:07
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Aikuinenlapsi » 11.2.2017 8:14

Reetuhai2 kirjoitti:Parempaa putkea/kaasaria/varia? Ps. Noi läpät. Mikä alavääntö? Se on varivehje, se on oikein säädettynä aina tehoalueella, ei ole "alaväännölle" mitään tarvetta. Alavääntö skootterissa meinaa pienempää huipputehoo.


Alavääntö on huippu tehoalueen alapuolella oleva teho.
Pitäähän se jollaa teholla saada kierrokset nousemaa sinne huippu tehoalueelle. Sitä sanotaan alaväännöksi. Notkeemmilla läpillä saadaan kierrokset nousemaan helpommin ja nopeammin kuin jäykillä.
jonik1
Pyörä:
CPI Oliver -04 "Only for competition use" & CPI Formula R -07 70cc
Paikkakunta:
Ähtäri/Seinäjoki
Liittynyt:
4.4.2006 15:13
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut jonik1 » 13.2.2017 2:41

Putkeksi esim. Yasuni C16 ja kaasariksi Stage6 R/T PWK 21mm + Stage6 intake kit :)
TJ 0 Ilmoitukset Kuvagalleria Blogi
Reetuhai2
Pyörä:
2xSuzuki Street Magic -98, 3xPappa Tunturi (-64,-72 ja joku 80vm), 2xGilera Stalker 50cc ja 70cc, Tunturi SuperSportin raatoja x3, Yamaha DT SM -06
Paikkakunta:
Vihti
Liittynyt:
30.6.2010 15:41
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Reetuhai2 » 13.2.2017 12:19

Ja kytkinjousilla/kytkimen muilla mahollisilla säädöillähän se liikkeellelähtö säädetään tapahtuvaks just tehoalueen alussa, ja vp-jousi pitää ne kierrokset siellä. Jos kierrokset menee tehoalueesta yli tai tippuu alle, ni säädöissä joku vituillaan. Tai vari kuumenee liikaa ja jouset löystyy, varikoppa vaatii jäähdytysreikiä.
Vakio mopo/skootteri on aina laiton. Myynnissä 2xvälikelin piikkirenkaita.
Ostetaan vaakakoneeseen sopiva Stage6 Pro, vaihdossa voidaan antaa Yasuni Z.
Aikuinenlapsi
Liittynyt:
10.2.2017 15:07
Re: Virityspaketin spekulointi

ViestiKirjoittanut Aikuinenlapsi » 13.2.2017 16:04

Varikoppa on Polinin jäähdytetty ja takavari tuettu koppaan.
Punasilla kytkinjousilla joutuu nostaa kierrokset ihan tosi korkeelle ennenkuin lähtee liikkeelle. Aluksi mulla oli ne kiinni. Aloin siitä löystyttämään painoilla niitä ja päädyin valkoisiin jousiin asti. Veto lähtee jo paljon aikasemmin kun tehoja riittää pyörittämään alemmilla kierroksilla.
Nyt laitoin vielä taka varin Malossi mhr overrange 2006. Jota joutui vähä muokata et posket avautuu kokonaan.

Mietityttää et toi malossin ensiöveto rattaat. Kun aikaisemmin tuntui et huuti kone niin paljon et välityksiä pitäis pidentää. Nyt se huutaa kans mut vauhti tippu pikkasen tippui ja tuntuu et ei oikee olisi herkät. Kai ne asettuu kun ajaa enemmän.

Siis tarkoitus olis kun ajelen nopeus rajoitusten mukaan mut sit kun tyhmien autoilijoiden on pakko päästä mopon ohi vaikka ajaa rajoitusten mukaa. En ole koskaa laskennut heitä takaisin omalle kaistalle :P ne on joutunnu hiljentämään kun ei päässytkään ohi. Pidetään autot ja mopot yhden veroisina.

Noista paremmista putkista ei ole tietoa yhtään kuinka kovat äänet niissä sit on? toi nyky ovaali kaasari ei kyl mikää paras vaihtis ole.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista