95E10-bensiini

Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 28.8.2011 23:47

Tammikuun alussa vuonna 2011 polttoainemarkkinoilla tapahtui merkittävä uudistus. 95-oktaanisen perusbensiinin etanolipitoisuutta nostettiin enintään 10 tilavuusprosenttiin. Muutoksen taustalla ovat liikennepolttoaineille asetetut EU-direktiivit uusiutuvien polttoaineiden ja hiilidioksidipäästöjen osalta. Jatkossa polttoaine on valittava paitsi moottorin oktaanivaatimuksen, myös etanolipitoisuuden mukaan. Niihin moottoreihin, jotka eivät 95E10-bensiiniä voi käyttää, on edelleen saatavilla 98-oktaaninen bensiini. Sekin sisältää enintään 5% etanolia, jota on lisätty polttoaineisiin jo useiden vuosien ajan.

Uusi bensiinilaatu on aiheuttanut eriasteisia spekulaatioita. On puhuttu moottorin korroosiosta, kumitiivisteiden hapertumisesta, etanolin vaikutuksista voiteluöljyn toimintaan ja muista mahdollisista haittatekijöistä. Suurin osa ennakkoluuloista on kuitenkin osoittautunut perättömiksi. Tiivisteiden osalta lainaan erään moderaattorin selvitystyön tuloksia.
kossusukka kirjoitti:Noniin kansalaiset, tässä ruotsalaisen kumi/muovivalmistajan dokumentti erilaisten kumilaatujen teknisistä ominaisuuksista ja kemikalikestävyyksistä. http://www.kuntze.se/Filer/kuntze_flik_01.pdf

Dokumentti on ruotsiksi, mutta eiköhän siitä olennaisuudet selviä, viimeistään kaannos.com ja sanakirja.org palveluiden avulla. Sivuilla 5-6 löydätte taulukon näistä muovilaatujen kemikalikestävyyksistä. Taulukon yläosassa on kumilaadut pystysarakkeissa ja vaakariveiltä löydät eri kemikaalit ja merkintä A-D sen kyseisen aineen soveltuvuudesta sarakkeessa olevalle materiaalille. A = "Vähäinen vaikutus, Suositeltu" ja D="Sopimaton", loput siitä väliltä. Taulukon yläpuolella on kerrottu mitä ne kumilyhenteet ovat.

Nyt kun osaatte lukea sitä taulukkoa, kelatkaa sivulle kuusi ja katsokaa rivi Etanol, Ethylalkohol (etyylialkoholi). Kaikki taulukossa olevat kumityypit kestävät erinomaisesti etanolia ilman vaikutusta, paitsi polyuretaanikumin etanolikestävyydeksi on merkitty B (=lievä vaikutus, useimmiten käyttökelpoinen). Eli etanoli sopii kaikille taulukossa listatuille kumityypeille joita yhteensä kahdeksan yleisintä siinä on listattuna.

Senjälkeen kelatkaa takaisin sivulle viisi ja etsikää Bensin 100oktan (lähimpänä 95/98, on siinä myös 65 oktaaninenkin). Katsokaapas niiden kumien bensiininkestävyyttä. Huomaatte että vain yksi kumityyppi (fluorikumi) kestää bensiiniä.

Lopputulos: Jos siis muovi/kumivalmistajan mukaan nämä kaikki kahdeksan erityyppistä kumia kestää erinomaisesti, tai hyvin etanolia, mutta vain yksi kestää bensiiniä, eikös siitä voi vihdoinkin vetää sen perustellun johtopäätöksen, että jos se pirun bensaletku kestää bensiiniä, niin se todellakin kestää myös sitä etanolia, vaikka se olisi pirtua.
Etanoli ei myöskään sen kemiallisesta luonteesta johtuen haittaa voiteluöljyn toimintaa noin pieninä pitoisuuksina, kuten Wikipedia meille kertoo.
Etanoli on lievästi polaarinen yhdiste, ja siksi etanoli liukenee täydellisesti veteen ja muihin polaarisiin liuottimiin. Etanolin hiilivetyrunko taas mahdollistaa sen liukenemisen orgaanisiin yhdisteisiin, kuten hiilivetyihin, bensiiniin ja dieselöljyyn.
Kuten yllä linkitetystä artikkelista ilmenee, puhdas etanoli imee itseensä kosteutta ilmasta. Etanolin ollessa pienenä osana bensiiniseosta ilmiö on hyvin marginaalinen ja on muistettava, että polttoainetankkiin saattaa puhdasta bensiiniäkin käytettäessä tiivistyä kondenssivettä. Täten arvelut moottoria syövyttävistä kosteuspitoisuuksista voidaan kumota vahvasti liioteltuina.

Käytännön kokemusten perusteella monet ovat havainneet eroja mopon toiminnassa siirryttäessä käyttämään 95E10-bensiiniä. Nämä erot ovat johtuneet etanolin bensiiniä pienemmästä energiasisällöstä. Etanoli palaa nopeammin ja tuottaa vähemmän energiaa palaessaan. Tätä on mopossa kompensoitava lisäämällä polttoaineen syöttöä, eli pääasiallisesti suurentamalla pääsuutinta. Jos mopo on aikaisemmin säädetty oikein, E10-bensiiniin siirryttäessä on pääsuutin vaihdettava noin 2-5 numeroa entistä suuremmaksi. Koska muutokset ovat hyvin pieniä ja mopolla tyypillisesti ajetaan kaasu kokonaan avattuna, ei neulan asentoa tai seosruuvia ole yleisesti tarpeen säätää.

Kaikki valmistajat eivät suosittele E10-bensiinin käyttöä omissa tuotteissaan. Teoreettisesti ja käytännön kokeilla on havaittu, että kaikki mopot toimivat kyseisellä polttoaineella, kunhan kaasutin säädetään oikein. Mitään järkevää syytä E10-bensiinin välttämiselle ei siis ole ja on huomioitava, että muutamat valmistajat eivät suosittele E10-bensiinin käyttöä, vaikka mopossa on sama tekniikka kuin toista merkkiä edustavassa menopelissä, jossa taas E10-bensiinin käyttö on soveliasta. Etanolipitoisuuden lisäksi tulee huomioida moottorin oktaanivaatimus. Korkeaviritteisissä moottoreissa, joissa on tehokkaampi sylinteri tai puristussuhdetta nostettu esimerkiksi kantta laskemalla, saattaa olla tarpeen käyttää korkeaoktaanisempaa 98-bensiiniä.

Valmistajien ilmoittamia E10-bensiinin soveltuvuuksia mopoihin
Tietopankki:2T-kaasuttimen säätäminen
Tietoa E10-bensiinistä

Tämän topikin tarkoituksena on ensisijaisesti toimia tiedotteena asiaa pohtiville käyttäjille. Juupas-eipäs-väittelyä polttoaineen sopivuudesta tai soveltumatomuudesta ei kaivata, mutta jos aiheesta löytyy jotain mielenkiintoista tietoa joka olisi syytä lisätä aloitusviestiin, siitä voi mainita tänne.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 30.8.2011 0:52

Poistettu asiaan liittymättömiä viestejä. Kerrataanpa vielä, jotta jatkossa vältytään seuraavanlaisilta aivopieruilta
Eräs älypää kirjoitti:Itse en silti kyllä tunkisi 95/E10 mopooni. Kyllä se 98/E5 parhaiten toimii.

Eli:
Vauhtiviivatarra kirjoitti:Tämän topikin tarkoituksena on ensisijaisesti toimia tiedotteena asiaa pohtiville käyttäjille. Juupas-eipäs-väittelyä polttoaineen sopivuudesta tai soveltumatomuudesta ei kaivata, mutta jos aiheesta löytyy jotain mielenkiintoista tietoa joka olisi syytä lisätä aloitusviestiin, siitä voi mainita tänne.

Rautalangasta vääntäen, tämä ei ole mitä polttoainetta käytät-gallup. Ketään ei myöskään kiinnosta tietää oletko kokeillut E10:ä ja todennut sen toimivan. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä myöskään möläytä sitä tänne. Sen sijaan, jos löytyy asiaan liittyvää faktaa tai muuta mielenkiintoista, olemme pelkkänä korvana.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Night Crawler
Pyörä:
Daelim Roadwin 125 '06
Paikkakunta:
Ähtäri
Liittynyt:
21.12.2009 20:58
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Night Crawler » 8.9.2011 14:25

Eihän tämä sikäli suoranaisesti kaksipyöräisiin juuri liity, mutta kyllä se E10 aiheuttaa korroosiota joissakin polttoainejärjestelmän osissa: http://www.yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekn ... 38265.html

Tämähän on jo varteenotettava väite, kun kuitenkin aika suuri tekijä automaailmassa epäilee öljyn heikkenemistä. Tiedä sitten voiko vaikutus olla samanlainen vaikka 2-tahtiöljyihin, mutta mopoissa ja muissa pienimoottorisissa nelareissa tuo voi varmaan jo aiheuttaa huomattavaa kulumista. Enpä kyllä omaan nelariin uskalla eekymppiä laittaa, jossei öljynvaihtoväliä sitten ala tihentämään...
radon-
Pyörä:
110cc Monkey
Paikkakunta:
Kajaani
Liittynyt:
23.7.2010 19:47
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut radon- » 8.9.2011 20:47

Ihan paskapuhetta. Normaalisti vanhalla bensalla vaihoin omas skootterissa 1000 km välein öljyt, 5W-40 rally formulaa tais olla täyssynteettistä. E10:n kanssa 1500km, ja olis kyl paljo pitempäänki mennyt. Ei 5% etanolilisäys kyllä oikeasti vaikuta moottorin toimintaan lähestulkoon millään tavalla, muuta kun teoriassahan pitäisi käydä kylmempänä ja pakokaasujen olla puhtaammat mutta edelleen siinä on se 90% bensaa, jonka useat tankkaajat taitavat unohtaa ja keskittyvät vain sen etanoliprosentin tuijottamiseen.

RE85:lla sitten voi olla (ja muilla korkeampiseoksilla polttoaineilla), että öljyvaihtoväli lyhenee, mutta tämä ketju ei ole sitä varten. Mutta E10 ei tee kaksitahtiöljyille, eikä nelitahtiöljyille yhtään mitään, joten ei ole mitään teknistä syytä olla käyttämättä sitä, ellei kone muuten vaadi 98-oktaanista polttoainetta.
Poliisien varalta: Kansallinen lainsäädäntö
Shape Moderaattori
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
9.9.2005 19:54
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Shape » 8.9.2011 23:16

Night Crawler kirjoitti:Eihän tämä sikäli suoranaisesti kaksipyöräisiin juuri liity, mutta kyllä se E10 aiheuttaa korroosiota joissakin polttoainejärjestelmän osissa: http://www.yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekn ... 38265.html
Sanonpa sen, että tuossa Opelissa on muutenkin ollut ongelmia bensapumpun suhteen ja niitä on muutenkin hajoillut paljon.
Team JSR Facebookissa
Käytä Tietopankkia ja olet viisaampi || Tue sivuston toimintaa ja hanki VIP-oikeudet!
sploz
Pyörä:
tulee pian :)
Liittynyt:
11.3.2011 16:46
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut sploz » 19.9.2011 22:16

Onko asia muuten näin, että 95E10 hyvä puoli on esim. se, että se toimii melkein samalla periaatteella kuin esim masinol, eli puhdistaa mahdolliset paskat/pinttymät suuttimista ja moottorista? Eli onko 95E10 käyttö sillointällöin jopa suositeltavaa?
AGK
Pyörä:
Derbi Senda Xtreme & Tiger.
Paikkakunta:
Jossain pohjoisessa.
Liittynyt:
1.9.2010 11:11
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut AGK » 23.9.2011 14:25

Täällä ei tainnut olla bensoille erillistä topikkia? Kirjoittelenpa tänne, saa ohjata eri topikkiin, jos kysymykseni muualle sopii.
Eli, onko olemassa sitä erillistä oktaaninkorotusainetta? Meinaa, kun tuolta Itänaapurista käymme kiisselimme, niin se on hieman alioktaanista (Eli suomeksi; 92 oktaanista bensaa.) Mopon ohjekirja sanoo, että väh. 95 okt. Olisiko mahdollista opastaa jotenki? Google ei sanonut oikein mitään..
Köyhiä eivät ole ne joilla on vähän, vaan ne jotka haluavat aina lisää.
HeGee`
Pyörä:
Aprilia RS -05, Yamaha Neos -04
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
13.9.2008 16:37
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut HeGee` » 23.9.2011 14:36

kai sieltä nyt korkeampioktaanistakin saa? :eek:
M: Aprilia RS -05 http://www.motot.net/talli/ajoneuvot/ap ... 5/id14797/

I'm An Orange, That's A Key, There's An Emo Clown On TV.
radon-
Pyörä:
110cc Monkey
Paikkakunta:
Kajaani
Liittynyt:
23.7.2010 19:47
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut radon- » 23.9.2011 16:36

Ei venäjänbensoihi oo luottamista, pumpus voi lukee 98 mut todelisuudes se voi olla vaikka 92 bensaa. Laske pikkuse puristuksia, pistä sylinterinkanteen kaks tiivistettä nii pystyy käyttää 92 bensaa. :lol:
Poliisien varalta: Kansallinen lainsäädäntö
AGK
Pyörä:
Derbi Senda Xtreme & Tiger.
Paikkakunta:
Jossain pohjoisessa.
Liittynyt:
1.9.2010 11:11
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut AGK » 23.9.2011 17:11

Äläs nyt kovin. Lähinnä pointtini oli, että onko tuota oktaaninkorotusainetta olemassa, kun isäni ei siitä ole ikinä kuullutkaan. Motonetistä löysin 250ml pullon, 10 euroakohan se maksoi. Mitenköhän sitä sitten annostellaan. :D

Miten ois, pitäiskö tää keskustelu nyt vaihtaa niinku kaikkia bensoja koskeviksi, vai tehdä uusi topikki ulkomaalaisille bensoille, vai miten on?
Köyhiä eivät ole ne joilla on vähän, vaan ne jotka haluavat aina lisää.
LaneKit
Pyörä:
Haussa
Paikkakunta:
Perähikiä
Liittynyt:
20.5.2009 20:20
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut LaneKit » 23.9.2011 18:02

Kyllähä tuolta motonetistä ja muistaakseni robbaristaki saa eri firmoje oktane boosteria, ite vast yks päivä huvittuneena kattelin, oisko ollu merkkiki iha nos :lol:

Kaveri laitto säxää tota+vpower iha läpäl vaa ja ylläri, ei eroa.

Anteeksi jos tämä on OffTopic.
Kääntä
Pyörä:
ZX9R
Paikkakunta:
Ylivieska
Liittynyt:
4.1.2008 16:49
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Kääntä » 23.9.2011 18:27

on olemasa tosiaan tota oktaneboooosteria, mutta siitä ei varmaan kenelläkään oo kokemusta matalempioktaanisten bensojen kans. 95-98 eroa tuskin huomaa, mutta 95-92 voi jo huomata koska laskee, kuten sanottua, alle ohjekirjan sanoman oktaaniluvun. annosteluohje muistaakseni kerrotaan ihan purkin kyljessä, se ei ollu kovin paljoa.
Reetuhai2
Pyörä:
2xSuzuki Street Magic -98, 3xPappa Tunturi (-64,-72 ja joku 80vm), 2xGilera Stalker 50cc ja 70cc, Tunturi SuperSportin raatoja x3, Yamaha DT SM -06
Paikkakunta:
Vihti
Liittynyt:
30.6.2010 15:41
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Reetuhai2 » 24.9.2011 11:51

Pakko sanoa, että joskus ohjelmasas Fifth Gear testattiin noita oknaaninlisäys aineita, ja kaikki (oliko niitä 5) ni vaan laski suorituskykyä 2%.
Vakio mopo/skootteri on aina laiton. Myynnissä 2xvälikelin piikkirenkaita.
Ostetaan vaakakoneeseen sopiva Stage6 Pro, vaihdossa voidaan antaa Yasuni Z.
Kääntä
Pyörä:
ZX9R
Paikkakunta:
Ylivieska
Liittynyt:
4.1.2008 16:49
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Kääntä » 24.9.2011 15:17

mutta oliko käytösä jotain 98 bensoja, ja v powereita yms? mulla oli lähinnä ideana, miten vaikuttaa oikeasti matalaoktaaniseen bensaan, kuten just tohon ladan bensaan
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: 95E10-bensiini

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 24.9.2011 18:20

Nythän ei ollut kyse mistään suorituskyvyn lisäämisestä, vaan oktaaniluvun nostosta ihan sen takia että vältytään nakuttamiselta.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista