Puch-moottorin tekniikka ja viritys

Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 26.6.2012 23:45

Keskustelua Puch-moottoriin liittyvistä asioista. Muista myös mallikohtaiset topikit ja Tietopankin viritystä käsittelevät artikkelit.
suzuki_king kirjoitti:Eli nyt uusi Puch-moottorin viritystä ja tekniikkaa käsittelevä topic. Puch:n konehan löytyy lähes kaikista Tuntureista: Pappis, Super Sport, Sport, Trial, Tiger S ym ym.

Puch on alunperin Itävaltalainen moottori, jota käytettiin paljon ns. pappa-mopoissa. Moottori on erittäin kestävä normaali-käytössä mutta hyvin huollettuna kestää myös raskaampaa viritystäkin. Varaosien saanti on suht hyvää, tosin voi olla että jotakin tavaraa täytyy hankkia ihan ulkomailta saakka.

Puch:ia pidetään yleisesti "laiskana", ja vakiona se sitä onkin, mutta kyllä siitäkin moottorista tehoa saadaan, kun sitä vaan osataan sieltä kutitella. Puch moottorilla on ajettu entisaikoina kilpaakin, ja tämä oli vielä sitä aikaa, kun ei ollut Metrakitin vahvennettuja kietareita, valmiita virityssarjoja ym, joten on täysin turha väittää että Puch:ia olisi hankala virittää, tai se ei sitä kestäisi.

Mutta asiaan:

Eli Tuntureiden virittelystä. Suurin osahan on Puch:n koneella (pappis, SS, sport, trial jne.)
Koneita löytyy kaksi, kolme ja neljä vaihteisia. Pappiksen kone on puhallin-jäähdytteinen kaksi vaihteinen, sportin kone kolme vaihteinen, myöskin puhallin-jäähdytteinen. Loput ovat ajoviima-jäähdytteisiä ja neljä vaihteisia, lukuunottamatta automaatteja.

Tuntureihinhan saa nykyään mukavasti viritys pyttyjä. Esim: Metrakit ja Autisa valmistavat viritys sylintereitä Tuntureihin. TKokoja löytyy 50cc-75cc:n väliltä. Useimmissa (vaiko kaikissa?) viritys-50cc:ssä on paremmat kanavat ja useampia huuhteluita.

Tehoputkiakin on saatavilla, esim. Metrakit valmistaa Muffler teharia Tuntureihin. Lisäksi löytyy isompia alkukäyröjä ym. joihin voi sitten sovittaa yleismallin tehareita. Tietenkään mikään tehdasvalmisteinen tehari , saatika jokin yelsimalli, ei vedä vertoja hyvin mitoitetulle itse tehdylle putkelle, mutta jos tarvikkeita/työkaluja tai osaamista ei löydy on siis joitakin valmiitakin putkia saatavilla.

Mutta jos nyt ajatellaan vakio-osien muokkaamista paremmiksi, löytyy siihenkin runsaasti mahdollisuuksia. Varsinkin ajoviima jäähdytteisiä sylintereitä muokkaamalla saadaan jo mukavasti lisäpotkua Tunturiin. Puhallinjäähdytteiset pappiksen pytyt ova hieman "alkeellisempia", ja muokkaus rajoittuu lähestulkoon ainoastaan imuun ja pakoon. Toki huuhteluitakin voi muokata. Pisimmälle viedyin papan pytyn muokkaus on täsyläppiksen teko, jonka on suorittanut Zgiba.

Kuva pytystä

Eli papankin sylinteri tarjoaa pitemälle vietyjä viritysmahdollisuuksia osaaville.

Edellä mainittuja Metrakitin ja Autisan sylintereitäkin on ainakin Nalle Puch muokannut runsaasti, ja linkitämpä tähänkin pari kuvaa:

Metrakit 50cc
Autisa 75cc

Tunturien vakio putket ovat aivan järkyttävän kuristavia (ahdistavia), joten ensimmäinen viritystoimenpide Tunturia enemmän viritettäessä on joko hankkia tehdasvalmisteinen putki tai tehdä itse. Myös vakio kaasuttimet ovat pieniä (esim. 11mm Bing) ja niillä voi olla jopa pieniä hankaluuksia ruokkia useaan kertaan porattua viilaamatonta vakio pyttyä. Esim. itselläni on ollut usean vuoden pappiksessa 14mm SHA ja pytty on 39mm koossa. Kokeilin huvin vuoksi sitten vakio bingillä, ja moposta tuli aivan järkyttävän laiska. Eli suuremman kaasuttimen hankkiminen on jo erittäin kannattavaa, vaikka pytylle ei olisikaan tehty mitään porautusta suurempaa. Viimeistään pyttyä viilatessa alkaa kaasutin olla niin pieni että pytystä ei saada läheskään kaikkia tehoja irti ilman suurempaa kaasutinta.

Tietenkin kannen muokkauskin on mahdollista ja joissan tapauksissa jopa erittäin kannattavaa. Tunturien vakio kansista ei löydy oikeastaan minkäänlaista squishia, vaan palotilana toimii puolipallo. Tuntureiden puristussuhteet ovat vakioina suhteellisen alhaisia, joten kannen laskeminen voi olla kannattavaa, kunhan puristussuhdetta ei kasvateta liiaksi.

Maltillisesti laskettu kansi
Loppuun asti laskettu kansi

Alempi kansi on todellakin laskettu aivan tappiin ja en todellakaan suosittele näin "rajua" laskemista, jollei pytylle tehdä paljon muutakin. Nakutus vaara on ilmeinen ja näin paljon lasketun kannen kanssa puristukset ovat sitä luokkaa että koneen kestävyyskin joutuu jo koetukselle.

Myös Tuntureiden vakio männät ovat huonohkoja. Alkuperäiset ovat todella painavia ja m-renkaat ovat sen verta paksut että lepattelua alkaa tapahtua kun suurilla kiekoilla ajetaan. Puch:n koneeseen on toki kaupan myöskin yhdellä L-renkaalla varustettuja kevyempiä mäntiä, tosin niitä joutuu tilaamaan ulkomailta. Suomesta niitä ei löydä. Mopo Sportkuitenkin myy kevyempiä kahdella m-renkaalla varustettuja mäntiä joista ylempi rengas on L-profiilinen ja alempi rengas normaali, mutta alkuperäis männän renkaita ohuempi. Kannattava ostos viritettyyn tunturiin. Metrakitin ja Autisan virityssarjojen mukana tulee käsitttääkseni ihan hyviä mäntiä.

Puch moottorin viritystä varten on myöskin R. Hobin:in laatimat yksityiskohatiset viritysohjeet suoraan 70-luvulta. Tieto ja teoria pitää edellenkin paikkansa. Linkki
Pätkä on niin pitkä että tähän en sitä viitsi liittää.

Olkaa hyvät! Asiallista keskustelua aiheeseen liittyen!!

Vanhat viestit löydät täältä.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
KarsTa
Liittynyt:
7.3.2010 21:58
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut KarsTa » 28.6.2012 23:32

jaa , minkäs putken sitä sitte laittaa vakioputken tilalle ? paras olis jos osais ite tehrä jonkinmoisen teharin, mutta jos koitan tehrä niin vakioputki vrt. omateko x10 parempi :D

jos vaan ostasi sem metran mufflerin ja siihe hitsais pappiksen alkukäyrän ? :D
Myynnissä M10x40 12.9 kuusikolopultteja 2kpl. ->yv:llä yhteyttä :)
Mikksu
Pyörä:
Fantic Motor Caballero 50, Pappatunturi 1961, PV Trike projekti
Paikkakunta:
Ulvila
Liittynyt:
11.4.2011 15:48
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut Mikksu » 29.6.2012 2:41

Oon ite kans ajatellu pappiksee laittaa mufflerii ja hitsata papan alkukäyrän siihen kiinni. Mietityttää vaan sopiiko putki runkoon. Mahtuukohan menemään jalkatappien ja rungon välistä ja saako laitettua jotenkin nätisti kiinni ettei putki törrötä hirveesti mopon sivussa.
beni95
Liittynyt:
31.5.2008 22:31
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut beni95 » 29.6.2012 16:14

Sahan sen jos osaa muakata.
hese1996
Pyörä:
Mikilon 250 M96 Turbo
Paikkakunta:
Kiuruvesi
Liittynyt:
20.6.2011 19:38
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut hese1996 » 30.6.2012 19:16

tossa oli jossain kohtaa kysytty tosta pytystä : http://www.puchshop.de/catalog/airsal-7 ... anguage=EN et sopiiko muokkaamatta nii älkää menkö avartaa lohkoja ku menee suoraan myös tuo airsalin 72 menee suoraan muokkaamatta lohkoja ja se on suurin pytty joka menee muokkaamatta tossa on linkki sillekkii: http://www.puchshop.de/catalog/airsal-7 ... -p-42.html
hese1996
Pyörä:
Mikilon 250 M96 Turbo
Paikkakunta:
Kiuruvesi
Liittynyt:
20.6.2011 19:38
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut hese1996 » 30.6.2012 19:20

nii ja ilmeisesti noi metrakitin pytyt ei mee muokkaamatta paitsi toi 50cc :http://www.puchshop.de/catalog/metra-kit-cilinderkit-50cc-38mm-p-121.html
P U C H
Pyörä:
Tunturi Tiger, Benelli 49X
Paikkakunta:
Saarijärvi
Liittynyt:
17.11.2009 19:48
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut P U C H » 30.6.2012 19:57

Mitenkähän se voi muokkaamatta mennä sinne jos pytyn röörin koko on 45-46 mm ja tunan lohkoon ei mene, kun 43 mm helman ulkohalkasijalla oleva pytty 8o
Tunturi projekti. Tunturi = Moottori, se olet sinä
Mikksu
Pyörä:
Fantic Motor Caballero 50, Pappatunturi 1961, PV Trike projekti
Paikkakunta:
Ulvila
Liittynyt:
11.4.2011 15:48

ViestiKirjoittanut Mikksu » 30.6.2012 20:04

Sopiiko pappatunturin puhallinjäähdytteiseen puch koneeseen myös noi airsalin yms. ajoviimajäähdytteiset pytyt vai vaan nämä tän malliset http://www.puchshop.de/catalog/cilinder ... -1076.html
Throttle
Pyörä:
Tuntureita
Paikkakunta:
Jossain siellä
Liittynyt:
29.12.2008 16:18
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut Throttle » 30.6.2012 20:16

P U C H kirjoitti:Mitenkähän se voi muokkaamatta mennä sinne jos pytyn röörin koko on 45-46 mm ja tunan lohkoon ei mene, kun 43 mm helman ulkohalkasijalla oleva pytty 8o


Sipaiset lohkoista kynnyksen pois ja mahtuu.
Mikksu
Pyörä:
Fantic Motor Caballero 50, Pappatunturi 1961, PV Trike projekti
Paikkakunta:
Ulvila
Liittynyt:
11.4.2011 15:48
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut Mikksu » 2.7.2012 13:48

Mulla on vuoden 61 pappatunturi, johon on jossain vaiheessa vaihdettu 2-vaihteinen Puchin automaattivaihteinen kone.
Koneen vuosimallista ei ole tietoa, mutta malli on VS50ka ja sarjanumero 8576138. Vosikohan näistä jotenkin päätellä vuosimallia, kun olisi paljon apua uusia osia ostettaessa? Tässä muutama kuva jos jokun niistä tämän tunnsitaisi.
http://s1269.photobucket.com/albums/jj585/mikael105/?action=view&current=IMG_14571.jpg

http://s1269.photobucket.com/albums/jj585/mikael105/?action=view&current=IMG_14581.jpg

http://s1269.photobucket.com/albums/jj585/mikael105/?action=view&current=IMG_14591.jpg
keuliikaasusta
Pyörä:
Tunturi Start -74
Liittynyt:
15.1.2012 13:00
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut keuliikaasusta » 13.7.2012 19:47

Meinaatko jotain moottoriremonttia tehä vai? Ei sillä koneen vuosimallilla ole juuri mitään merkitystä vaan se malli on tärkeämpi kun ostaa uusia osia.
Minkä silmä heittää, sen kitti peittää.
™TRP
Pyörä:
Honda CBR 125R, Tunturi Sport -69, Tunturi SS
Liittynyt:
27.6.2010 23:16
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut ™TRP » 14.7.2012 16:25

toimisiko 16mm phbg hyvin melkein vakiopytyssä(39mm) jos viilaisi ainoastaan imua ja pakoa eikä koske huuhteluihin? 14mm SHA ainaki toimii tosi hyvin mutta ois mukava saada vielä vähän lisää tehoa... :D
Tunturi SS - projekti
keuliikaasusta
Pyörä:
Tunturi Start -74
Liittynyt:
15.1.2012 13:00
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut keuliikaasusta » 14.7.2012 22:21

Kyllä se toimii, mun mopoon se toi lisää vääntöä ja hieman nopeutta. Se on vaan turhan iso jos et aio laittaa parempaa putkea. Kannattaa laittaa sen kaveriks tehomäntä, laskettu kansi ja joku tehari. Osta vaikka voimakoneelta semmonen legendaarinen 15mm bing säätösuuttimella. Sopii paremmin vanhan mopon tyyliin ja siinä on lyhyt kaareva imukaula eli sen pitäs ottaa kierroksia ihan eri tavalla kuin ennen. Se on vaan kovasti hinnoteltu :roll: .
Minkä silmä heittää, sen kitti peittää.
™TRP
Pyörä:
Honda CBR 125R, Tunturi Sport -69, Tunturi SS
Liittynyt:
27.6.2010 23:16
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut ™TRP » 15.7.2012 11:18

on mulla tuolla metrakitin muffler mutta ei se ainakaan 14mm SHA:n kanssa tuonu ku 3km/h lisää nopeutta ja alaväännöt hävis että hieman avarreltu vakio putki on toiminu kaikista parhaiten tähän asti minulla.
eiköhän se tuo phbg kuiteski tuu ostettua, niitä saa kuitenki aika hyvään hintaa käytettynä :)
tuo 130e tosta 15mm bingistä on jo semmonen kiskurihinta että huhhuh :lol:
Tunturi SS - projekti
pbt
Pyörä:
Takaa työntävä kahenlitranDohc
Paikkakunta:
Töysä
Liittynyt:
29.11.2010 23:50
Re: Puch-moottorin tekniikka ja viritys

ViestiKirjoittanut pbt » 15.7.2012 16:44

Mikähän mahtais olla meitillä vikana kun ei oikeen ota kiekkoja kun puolet siitä mitä ennen imukaulan vaihtoa. Imukaulan joudun vaihtamaan kun vanha halkes ja tuokin on tehty samallaisella putkella kun vanhakin. Vaikuttas silti että on rikkailla kun alamäkeen lähtee rötäämään ja ylämäkeen menee kun ohjus.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista