Derbin huolto ja ongelmat

hallivaino
Liittynyt:
1.5.2021 16:39
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut hallivaino » 7.6.2021 0:10

Juuri tein derbiini konerempan jossa uusittiin kampiakseli ja petarit sekä useita stefoja ja yläkerrasta kaikki muut paitsi kansi ja palotilan kansi asensin myös vapaavirtaussuodattimen jostas oli pakko ottaa karkea suodatin pois tilan puutteen takia. nyt kumminkin pienen ajamisen jälkeen koneesta kuuluu outoa äämtä ihan kuin siellä olisi esim jotain hiekkaa? pieniä metallinpalasia? en osaa sanoa. ajamista ei ole haitannut ja kuuluu vain kun on riittävän isolla vaihteella veikkaisin 4 ja ylöspäin ääni kuuluu kun kaasu on noin 2/4. leikkasi kiinni eilen oletan että lämmön takia sillä jäähäreinä toimi vesi ja sama homma tänä aamuna molempina kertoina lähtenyt liikkeelle heti minun pienien ihmettelyiden ja säikähtämisten jälkeen. en ole voinut antaa liian isoja kierroksia sillä ajan koko ajan pintakaasulla tai maksimissaan 1/2 kaasusta sillä olen ottanut sisäänajon vakavasti. huomasin myös että mopossa on imukaulan kumi haljennut joten voisiko sillä olla jotain tekemistä? Huomenna käyn hakemassa jäähäreitä ja uuden imukaulan kumin. En myöskään usko leikkaamisten johtuvan voitelun puutteesta sillä olen lisännyt tankkiin sisäänajossa 2% seosta tuorevoitelun joka antaa noin 2% lisäksi.
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 7.6.2021 22:53

Niin mikä se varsinainen kysymys oli?
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
hallivaino
Liittynyt:
1.5.2021 16:39
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut hallivaino » 7.6.2021 23:24

Vauhtiviivatarra kirjoitti:Niin mikä se varsinainen kysymys oli?

Luulin että sen tuosta ymmärtäisi mutta mietityttää nuo oudot äänet sekä koneen sammuminen kesken ajon eka tuntuu et tehot lähtee ja sen jälkeen sammuu eikä mene takarengas lukkoon. kun polkaisen tuon jälkeen mopo hörähtää mutta sammuu heti sitten pidän tauon noin 5min ja mopo lähtee kuin sen kuuluisi ja pääsin ajamaan 1km normaalisti kunnes tulin kotiin. Kysyisin tosiaan että osaako joku sanoa mistä tämmöiset ongelmat johtuvat
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 7.6.2021 23:47

Kysyin ihan sen takia, kun mielestäni olit jo ongelman tunnistanut:
hallivaino kirjoitti:leikkasi kiinni eilen oletan että lämmön takia sillä jäähäreinä toimi vesi ja sama homma tänä aamuna
Eli ei kai tuossa kannata sen enempää arpoa, pytty auki ja tutkailemaan mitä koneen sisältä löytyy.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
hallivaino
Liittynyt:
1.5.2021 16:39
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut hallivaino » 7.6.2021 23:56

Vauhtiviivatarra kirjoitti:Kysyin ihan sen takia, kun mielestäni olit jo ongelman tunnistanut:
hallivaino kirjoitti:leikkasi kiinni eilen oletan että lämmön takia sillä jäähäreinä toimi vesi ja sama homma tänä aamuna
Eli ei kai tuossa kannata sen enempää arpoa, pytty auki ja tutkailemaan mitä koneen sisältä löytyy.

Kai se on pakko sinne vilkasta mut ilmasin ja laitoin kunnon jähytysnesteet nii ne kiersi oikeu hyvi. mopo booas ja sammu noi 1km ajon jälkee ei menny talarengas lukkoo ja sen jälkee käynnidty booas ja sammu heti sit taluttelin siinä 5min sit testasin kynnidtä ja käynnisty ihan normaalisti ja toimi normaalisti sen loput 1km mitä oli jäljellä
mistklhän tämä voisi johtua?
Apikkatallilla
Liittynyt:
30.8.2020 14:02
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Apikkatallilla » 8.6.2021 13:20

Mikä vikana kun vaihtaa vaihteita alaspäin niin joskus ei enään vaihda ja pitää nostaa poljinta vähän ylöspäin että alkaa taas vaihtaa?
Huomasin myös että vaihteistosta tulee aika paljon metallihilppua. Oon koittanu eri öljyjä kuten motoul transoil 10w40 ja muita samankaltaisia. Alakertaa ei ole ikinä avattu ja koneella ajettu noin 4tkm eli ei ole väärin kasattu. Voiko yhden sormen kytkin vaikuttaa tähän?
hallivaino
Liittynyt:
1.5.2021 16:39
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut hallivaino » 8.6.2021 13:30

Apikkatallilla kirjoitti:Mikä vikana kun vaihtaa vaihteita alaspäin niin joskus ei enään vaihda ja pitää nostaa poljinta vähän ylöspäin että alkaa taas vaihtaa?
Huomasin myös että vaihteistosta tulee aika paljon metallihilppua. Oon koittanu eri öljyjä kuten motoul transoil 10w40 ja muita samankaltaisia. Alakertaa ei ole ikinä avattu ja koneella ajettu noin 4tkm eli ei ole väärin kasattu. Voiko yhden sormen kytkin vaikuttaa tähän?

En usko yhden sormen kytkimellä olevan mitään tekemistä vian kanssa. Mutta en osaa myöskään sanoa mistä vika johtuu.
Riejuilija
Liittynyt:
24.1.2020 10:46
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Riejuilija » 9.6.2021 11:39

Metallihippuja tulee uudesta aina mutta pitäisi loppua kyllä jos öljy on vaihdettu jo.
Yleensä hiput tulee esim laakerivauriosta tms.,..ja siihen voisi viitata ehkä myös toiminnan muuttuminen.
Kannattaa seurata paljonko sitä metallia tulee....ja jos tulee ääntä niin sitten purkamaan...
Apikkatallilla
Liittynyt:
30.8.2020 14:02
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Apikkatallilla » 11.6.2021 14:20

Riejuilija kirjoitti:Metallihippuja tulee uudesta aina mutta pitäisi loppua kyllä jos öljy on vaihdettu jo.
Yleensä hiput tulee esim laakerivauriosta tms.,..ja siihen voisi viitata ehkä myös toiminnan muuttuminen.
Kannattaa seurata paljonko sitä metallia tulee....ja jos tulee ääntä niin sitten purkamaan...

Uskotko että ongelma löytyy kytkinpuolelta vai pitääkö koko kone purkaa?
flatline
Liittynyt:
16.4.2021 21:31
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut flatline » 14.6.2021 17:46

Säätö Senda SM vm. 2010:n kanssa jatkuu. Olen nyt metsästellyt tuota räjäytyskuvassa näkyvää osaa nro 4, joka on haljennut, ja ei tahdo löytyä oikein mistään. Onko jotain linkkiä tai tietoa, mikä kävisi tilalle?

Kuva
Riejuilija
Liittynyt:
24.1.2020 10:46
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Riejuilija » 15.6.2021 7:24

Eikös se ole ihan pätkä putkea...vastaavanlaisia on tullut tehtyä ihan rautasesta vesiputkesta sahaamalla. Kattoo että seinämävahvuus on suunnilleen sama.
Myös kasa sopivia prikkoja hoitanee saman asian. Ellei sitten hitsikonetta että hitsaa sen ehjäksi...
Tuon tehtävä on etäisyyden säätö joten ei tarvi olla ihan orkkis...kuhan leveys=pituus täsmää
flatline
Liittynyt:
16.4.2021 21:31
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut flatline » 15.6.2021 7:33

Riejuilija kirjoitti:Eikös se ole ihan pätkä putkea...vastaavanlaisia on tullut tehtyä ihan rautasesta vesiputkesta sahaamalla. Kattoo että seinämävahvuus on suunnilleen sama.
Myös kasa sopivia prikkoja hoitanee saman asian. Ellei sitten hitsikonetta että hitsaa sen ehjäksi...
Tuon tehtävä on etäisyyden säätö joten ei tarvi olla ihan orkkis...kuhan leveys=pituus täsmää

Tässä onkin se pieni ongelma, että tyttö oli hävittänyt tuon hajonneen osan kun olivat purkaneet takapäätä niin en saa mittoja mistään. Onko tuossa toisella puolella, tai jossain kohtaa yleensä, osa, jonka kanssa mitan pitäisi täsmätä jos esim. lähtee rakentamaan prikoista tuota?
Malagutisti
Pyörä:
IR'S Malaguti XSM, Japanin Jawa KX250, Derbi DRD Racing -05 "rotokmossi" ja Baijerilainen wiritys
Paikkakunta:
Kurikka
Liittynyt:
11.10.2007 16:23
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut Malagutisti » 15.6.2021 10:31

Ainahan sen voi kasata ilman holkkia, jolloin pystyt mittaamaan sen leveyden. 12 mm akseleille löytyy holkkeja valmiina parin millin välein.
hallivaino
Liittynyt:
1.5.2021 16:39
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut hallivaino » 15.6.2021 10:56

osaisko kukaan sanoo et mistä johtuu et nyt konerempan jälkeen ja muutaman leipomisen jälkeen puolikaasun jälkeen lakkaa lisäämästä vetoa ainakin kuutosvaihteella olen ajanut suurimman ajan pintakaasulla ja puolkaasulla välillä testannu 3/4 kaasua mutta ei tunnu tekevän mitään ja ennen tosiaan meni sen 78 ja nyt menee 63. derbi myös käynnistyy huonosti kiksistä kylmänä työntöstartilla taasen ensimmäisellä joka kerta mutta kun koneen saa kerran käyntiin lähtee se käyntiin kiksistä ilman pitkiä pausseja. sylinteristä (oletan) kuuluu myös outoa ääntä eli osaisko joku auttaa että mistä vois johtua toi et kaasu ei vedä kunnolla???
vantic
Liittynyt:
5.7.2017 11:22
Re: Derbin huolto ja ongelmat

ViestiKirjoittanut vantic » 15.6.2021 10:59

flatline kirjoitti:Säätö Senda SM vm. 2010:n kanssa jatkuu. Olen nyt metsästellyt tuota räjäytyskuvassa näkyvää osaa nro 4, joka on haljennut, ja ei tahdo löytyä oikein mistään. Onko jotain linkkiä tai tietoa, mikä kävisi tilalle?

Kuva


https://www.npm.fi/fi/varaosa-luettelot ... -takapyora

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista