Et ole kirjautunut sisään. Rekisteröidy
Käyttäjätunnus ja salasana:

oMuista minut    Unohdin salasanani
sulje

Uutinen

Ahola lisäsi enduron MM-johtoa Sardiniassa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 18.4.2009 20:08

Kuva
Mika Ahola vankisti enduromoottoripyöräilyn 1-luokan MM-johtoaan Italian osakilpailun avauspäivänä Sardiniassa. Kauden neljännen voittonsa ajanut Honda-kuljettaja johtaa sarjan pienintä luokkaa 13 pisteellä viiden kisapäivän jäljiltä.

Lauantain suomalaismenestystä Iglesiassa täydensi Juha Salminen, joka kipusi tällä kaudella ensimmäisen kerran palkintokorokkee...

[ Jatkuu ]
Tagit: EnduroUutinen
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Mika Kallio ei aja USA:n GP-kisassa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 30.6.2009 21:26

Kuva
Viime viikonloppuna Hollannissa MotoGP-uransa parhaassa kisavauhdissa ollut Mika Kallio ei aja kauden kahdeksatta MM-osakilpailua Laguna Secan radalla USA:ssa ensi sunnuntaina. Vasemman käden nimettömän sormensa lauantaina Assenissa kaatuessaan pahasti loukannut Kallio päätti yhdessä Pramac Racing-tallin kanssa, että tässä tilanteessa kilpailumatka on jätettävä väliin.

- Asiasta t...

[ Jatkuu ]
Tagit: UutinenMika KallioMotogp
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 30.6.2009 21:27, muokattu yhteensä 1 kerran
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Moottoriliitto nimesi kuljettajia Sixille

Kirjoittanut Sami päivämäärä 9.7.2009 15:40

Kuva
Suomen Moottoriliitto on nimennyt kuljettajia Portugalin Figueira de Fozissa 12.-17. lokakuuta ajettavaan enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittaiseen MM-joukkuekilpailuun.

- Tällä hetkellä ei ole tosin vielä aivan täyttä varmuutta joukkueiden lopullisista kokoonpanoista, koska vahvistukset pyöristä ja osallistumismahdollisuuksista eivät ole kaikkien kuljettajien...

[ Jatkuu ]
Tagit: UutinenEnduro
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Enduron suomenmestaruus Marko Tarkkalalle

Kirjoittanut Sami päivämäärä 6.10.2008 14:59

Kuva
Enduroammattilaisen Marko Tarkkalan kantti piti kauden viimeisessä SM-osakilpailussa Riihimäellä ja Riihimäen Kahvakoplaa edustava Lopen mies uurasti ammattimiehen varmuudella yleiskilpailun ja luokkansa voiton. Se tiesi samalla sitä, että Tarkkalasta leivottiin avoimen luokan Suomen mestari.

Tarkkala oli suorastaan murskaavan ylivoimainen. Hän oli avoimen luokan...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Himmanen taiteili trialin MM-pisteille Ruotsissa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 31.8.2008 20:34

Henri Himmanen taiteili 11:nneksi ja samalla pisteille
trial-moottoripyöräilyn Ruotsin MM-osakilpailussa Uddevallassa. Ruotsissa
oli tosin mukana vain 12 kilpailijaa.


- Viisi MM-pistettä lämmittävät vähän mieltä, mutta ailahtelevaan ajooni
en ollut lainkaan tyytyväinen, tilitti Himmanen.

Himmanen myönsi, että fiiliskään ei ollut tällä kertaa aivan kohdallaan.
- Olisin pystynyt nousemaan normaalilla suorituksella varmasti pari
pykälää, mutta nyt kävi näin. Pidin jaksois...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Pyrhönen ajoi kolmanneksi Tanskan MM-motocrossissa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 24.8.2008 21:14

Kuva
Antti Pyrhösen räväkkä vauhti jatkui motocrossin MM-sarjan MX3-luokan Tanskan osakilpailussa. Pyrhönen nousi viikon sisään toistamiseen palkintokorokkeelle kiirehtimällä Randersissa kolmanneksi. Viime sunnuntaina Pyrhönen sijoittui Hondallaan Heinolan kotikisassa toiseksi.

- Mikäs siellä palkintopallilla on ollessa. Viihdyn siellä mainiosti, naureskeli Pyrhönen.
Py...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Ikävä onnettomuusyhteenveto

Kirjoittanut Sami päivämäärä 25.8.2008 20:03

Kuva
Motoristeja on menehtynyt tässäkin kuussa ikävän usein. Keskustelufoorumin uutisosiossa näitä on käsitelty reaaliaikaisemmin, tässä hieman yhteenvetoa. Ota myös kantaa onnettomuuksia koskevaan uutisointiin!

Tiistai 26.8.

Nuori 16-vuotias mopopoika...

[ Jatkuu ]
Tagit: UutinenOnnettomuusKolari
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 26.8.2008 23:10, muokattu yhteensä 4 kertaa
Syy: Tiistain mopo-onnettomuus :(
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Ajo Motorsport MM-sarjan 250cc-luokkaan?

Kirjoittanut Sami päivämäärä 27.8.2008 12:50

Kuva
Suomalaisen Ajo Motorsportin kausi 125-kuutioisissa on sujunut hyvin. Tallin kuljettaja Mike DiMeglio johtaa piikkiluokkaa jo 44 pisteellä. Nyt tallipäällikkö Aki Ajo harkitsee Derbi-pyörillä ajavan tallinsa nostamista ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 250-kuutioisiin. Jopa motoGP-luokkaan siirtymisestä on käyty neuvotteluja, kertoo Mtv3.

Menestyksekkäästi 125-luokass...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Kallio kovin tavoittein loppukauteen

Kirjoittanut Sami päivämäärä 28.8.2008 21:26

Kuva
MM-pisteissä toisena olevalla ratamoottoripyöräilijä Mika Kalliolla on kauden lopulla paljon pelissä, kun edessä on kaksi merkittävää ja kovaa tavoitetta: tallisopimus ensi vuodeksi MotoGP-sarjan kuninkuusluokkaan sekä 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden saavuttaminen.

Kilpailullisen tavoitteen täyttymistä voi hyvinkin auttaa se, että Kallio saa K...

[ Jatkuu ]
Tagit: Mika KallioKtmMotogpMotogp 250Uutinen
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Suomi ja Salminen hakevat revanssia Kreikan Sixiltä

Kirjoittanut Sami päivämäärä 28.8.2008 21:49

Kuva
Suomi lähtee hakemaan Juha Salmisen johdolla mitalinhohtoista revanssia ensi maanantaina Kreikan Serrerissa käynnistyvästä enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittaisesta MM-joukkuekisasta.

Historian saatossa seitsemän Sixin mestaruutta voittaneen Suomen haaveet kahdeksannesta kuninkuudesta murenivat viime syksynä syvälle Chilen La Serenan rantahiekkaan Salmisen a...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Kuljettajat supermoton ja trialin MM-joukkuekisoihin valittu

Kirjoittanut Sami päivämäärä 29.8.2008 12:13

Kuva
Suomen Moottoriliitto on valinnut kuljettajat syksyllä ajettaviin supermoton ja trialin MM-joukkuekisoihin. Supermoton MM-joukkuekisa ajetaan 11.-12. lokakuuta Bulgarian Plevenissä, jonne Suomi lähettää kaksi joukkuetta Marko Pajun alaisuudessa.

Junior Teamissa ajavat S1-luokassa Toni Klem, S2-luokassa Mauno Hermunen ja avoimessa luokassa Kalle Toronen. Suomen tois...

[ Jatkuu ]
Tagit: SupermotoTrialUutinen
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Moottoripyöräilijä kuoli Kauhajoella

Kirjoittanut Sami päivämäärä 29.8.2008 17:39

Kuva
Moottoripyöräilijä kuoli törmättyään linja-auton keulaan Isojoentiellä Kauhajoella. Onnettomuus tapahtui tänään perjantaina puoli neljän aikaan. Linja-auto syttyi tuleen ja paloi korjauskelvottomaksi, mutta matkustajat eivät loukkaantuneet, kertoo Mtv3.
Tagit: UutinenOnnettomuusKolari
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 29.8.2008 17:42, muokattu yhteensä 3 kertaa
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Kallio seitsemäs ja Di Meglio kolmas ensimmäisissä aika-ajoissa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 29.8.2008 18:27

Kuva
Mika Kallio oli seitsemäs Misanon radalla käydyissä ensimmäisissä aika-ajoissa. Hän käytti perjantaina sekä vanhaa KTM-pyörää että uutta kehitysversiota.

Valkeakoskelainen kiersi radan yhteensä 22 kertaa, ja paras aika 1.39,504 syntyi viimeisellä yrityksellä. Eroa päivän ykköseen Marco Simoncelliin kertyi 1,104 sekuntia.

Toiset aika-ajot alkavat lauantaina Suomen...

[ Jatkuu ]
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 29.8.2008 18:28, muokattu yhteensä 2 kertaa
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Tiestön kunnosta syytä olla huolissaan

Kirjoittanut Sami päivämäärä 29.8.2008 19:42

Kuva
Autoliitto pitää valitettavana, että valtiovallan tieliikenteeltä keräämiä, jatkuvasti kasvavia verotuloja ohjataan yhä vähemmän tiestön kehittämiseen. Tämän seurauksena liikenne ruuhkautuu yhä enemmän samalla kun nopeusrajoituksia lasketaan. Tierahoituksen vajauksen johdosta liikenneturvallisuuttakaan ei pystytä parantamaan niin paljon kuin se muuten olisi mahdollista.

Näillä näkymin ...

[ Jatkuu ]
Tagit: UutinenAutoliitto
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 29.8.2008 19:44, muokattu yhteensä 1 kerran
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Himmanen neljäs Ruotsin EM-trialissa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 30.8.2008 21:52

Kuva
Trial-moottoripyöräilijä Henri Himmanen ajoi uransa tähän mennessä parhaan EM-osakilpailusijoituksen yltämällä Ruotsin Uddevallassa neljänneksi.

- Ajo kulki hyvin, mutta silti harmittaa vietävästi. Kolmas sija jäi vain kahden pisteen päähän. Menetin palkintopallipaikan kenties kisan helpoimmalla jaksolla katkaisemalla siimoja, kertoi Himmanen, jonka urakka ja...

[ Jatkuu ]
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 30.8.2008 23:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Seistola kahdeksas Dublinin karsinnassa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 30.8.2008 21:54

Matti Seistola sijoittui motocrossin MM-sarjan MX2-luokan karsintaerässään kahdeksanneksi Dublinissa ajettavassa osakilpailussa.

- Ajo kulkee ihan hyvin ja olen tyytyväinen kierrosaikoihini, mutta menetin mahdollisuuteni parempaan sijoitukseen jo heti erän alussa. En ehtinyt väistää lähtökurvissa edellä kaatunutta kuljettajaa ja siinä sitten tuli tupeksittua, kertoi Hondalla kisaava Seistola harmissaan.

Seistolan odotukset ovat kuitenkin korkealla sunnuntain MM-kisaerie...

[ Jatkuu ]
Tagit: MotocrossMx1Mx2Matti SeistolaUutinen
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Mika Kallion kilpailu päättyi kolarointiin

Kirjoittanut Sami päivämäärä 31.8.2008 13:30

Kuva
Mika Kallio keskeytti kuudennelta sijalta Misanon GP:n kolaroituaan KTM-tallikaverinsa Hiroshi Aoyaman kanssa. Mika ajoi viidennellä sijalla ajaneen Aoyaman perään.

Lisää aiheesta myöhemmin tänään!
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 31.8.2008 16:56, muokattu yhteensä 4 kertaa
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Talmacsi piikkiluokan voittoon, Di Meglio keskeytti

Kirjoittanut Sami päivämäärä 31.8.2008 16:55

Kuva
Suomalaistalli Ajo Motorsportin MM-kärkimies Mike Di Meglio koki kauden ensimmäisen takaiskunsa ratamoottoripyöräilyn San Marinon osakilpailussa Misanon helteisellä ja kuljettajien otteiltaan kuumalla radalla.

125-kuutioisten luokan kisassa tahmean startin jäljiltä vauhdikkaasti jo kolmanneksi noussut Di Meglio menetti Derbi-pyöränsä hallinnan shikaanie...

[ Jatkuu ]
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Tallikaverin jarruttelu pilasi Kallion kisan Misanossa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 31.8.2008 18:17

Kuva
MM-sarjan 12. osakilpailussa San Marinossa nähtiin yllättävän paljon kaatumisia kärkikuskien keskuudessa. Varsin harvinainen tapahtuma osui myös Red Bull KTM-tallin kuljettajille, jotka kolaroivat keskenään ja joutuivat keskeyttämään.

Mika Kallio päätti startata kisaan vanhalla pyöräversiolla, kun harjoituksissa ja aika-ajoissa uusi versio ei vielä osoittautunut r...

[ Jatkuu ]
Viimeksi muokannut Sami päivämäärä 31.8.2008 18:18, muokattu yhteensä 1 kerran
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Kevytmoottoripyöräilijä kuoli ulosajossa

Kirjoittanut Sami päivämäärä 1.9.2008 0:20

Kuva
Nuori mies kuoli sunnuntaina Perttelissä Varsinais-Suomessa törmättyään sähköpylvääseen. Pyörä suistui tieltä jyrkässä mutkassa ja poliisi epäilee liian suuren nopeuden vaikuttaneen tapahtumaan. Asiasta uutisoi STT.
Tagit: UutinenOnnettomuusKolari
Sami
Ylläpitäjä
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 27.9.2001 3:00


Seuraava