
Suomi jatkaa kahden kisapäivän jälkeen kolmannella sijalla Meksikon Moreliassa ajettavassa enduron MM-joukkuekilpailussa. Sinivalkoinen kuusikko on jäänyt kärjessä kiitävässä ja kolmatta peräkkäistä mestaruutta tavoittelevasta Ranskasta 6.15 minuuttia.
Toisena ajava Italia on 1.46 minuuttia Suomen edellä. Kärkikolmikon ainoaksi uhkaajaksi jäämässä oleva USA tulee toisaalta jo neljä minuuttia Suomen takana.
Salminen nosti virheittä vauhtiaan
- Joukkueena menee hyvin ja taistelutahto on korkealla, vahvisti Juha Salminen.
Salminen ajaa enduro 2-luokassa neljäntenä, kun kuuden päivän rankasta rutistuksesta on takana kolmannes. Tiistain lenkillä viisinkertainen ISDE-mestari oli luokkansa kolmanneksi kiireisin.
- Ei tullut kaatuiltua ja se oli henkilökohtaisessa suorituksessa suurin ero avauspäivään. Ek-aikani paranivat suhteessa muihin nähden. Ehkä muut alkoivat hyytyä kahdeksan tunnin mittaiseksi venyneen ajopäivän loppua kohden, Salminen arvioi.
Kakkosluokan ja samalla myös yleiskilpailun kärjessä riuhtoo Ranskan Johnny Aubert 2.21 minuutin erolla italialaiseen Manuel Monniin. Salminen pitää siiman kireällä hiillostamalla Monnia vain 15 sekunnin päässä.
Muista Trophy-joukkueen suomalaiskuljettajista Oskari Kantonen on luokassa 14:s ja Marko Tarkkala 18:s.
- Ihan jees. Ei kaatumisia, tasaista ajoa ja pyörä on toiminut ilman ongelmia. Ei muuta kuin yritetään puristaa vielä vähän lisää vauhtia, totesi Tarkkala.
Toistaiseksi nopeimmat suomalaiskuljettajat nostattavat pölyä 1-luokassa, jonka yhteisajoissa Eero Remes tykittää toisena ja Jari Mattila neljäntenä.
Taistelu jatkuu tiiviinä ja armottomana, sillä Ranskan Antoine Meo syrjäytti Remeksen keulilta 5,09 sekunnin turvin. Mattilan ero luokkakärkeen on minuutti.
Suurimmassa, eli 3-luokassa Valtteri Salonen nosti osakkeitaan pykälällä.
Salonen lähtee kolmanteen kisapäivään kahdeksannelta sijalta 2.01 minuuttia Espanjan Oriol Menasta jääneenä. Ranskan Sebastien Guillaume iskeytyi tiistaina aivan Menan kantaan. Eroa on ainoastaan 0,12 sekuntia.
Juniorit neljäntenä uudelle lenkille
Mena tuikkii Espanjan juniorijoukkueen tähtenä. Espanja johtaa junnujen kisaa 1.44 minuutilla Ruotsiin.
Mitalin kiilto silmissään matkaa taittava Suomen kvartetti Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Salonen, Lauri Pohjonen on neljäntenä 2.52 minuuttia kärjestä. Kolmantena oleva Ranska on pystynyt pitämään Suomen takanaan niukalla kahdeksan sekunnin marginaalilla.
Hellsten huimistelee pikkuluokan yhteisajoissa hienosti seitsemäntenä, Pohjonen 11:ntenä ja Salonen 19:ntenä. Nikander on kakkosluokassa sijalla 15 vain 0,85 sekuntia Kantosesta.
Järjestyksessään jo 85. kerran ajettavassa MM-joukkuekisassa siirrytään uusille urille keskiviikkona ja torstaina.
- Kahden seuraavan päivän puristus on raskaampi ja vaativampi alkuviikkoon verrattuna. Kaiken kaikkiaan varsin mielenkiintoinen ja pari uutta ek:ta sisältävä lenkki, Salminen kuvailee.
Morelian vuoristomaisemissa on riittänyt pölyä ja se ei hälvene jatkossakaan, vaikka keskiviikkona onkin olemassa sadekuurojen mahdollisuus.
- Kyllähän sitä pölyä on tosiaankin piisannut, joskaan ainakaan minulle se ei ole ollut suurempi ongelma. Katsotaan nyt sitten mikä on tilanne, kun ajamme kaksi seuraavaa päivää entistäkin kivisemmällä reitillä, tuumi Tarkkala.
Tunnelmia Meksikosta
Tomi Konttinen, Suomen joukkueen valmennuspäällikkö raportoi Meksikosta:
Toinen päivä sujui melko lailla ensimmäisen kisapäivän lailla: Trophy:ssa Ranska kasvatti johtoaan ja samoin teki Italia Suomen suhteen. Junior Trophy:ssa Suomi on edelleen neljäntenä, Espanjan, Ruotsin ja Ranskan takana. Ero kärkeen kasvoi myös junioreissa.
Suomen joukkueiden ajaminen sujui hyvin, mutta maanantain kaltaisia venymisiä ei aivan nähty. Kolmannen päivän reitti on erilainen ja toivon, että molemmat joukkueet pystyvät kirimään silloin kiinni eroa kärkeen.
Iltavenyttelyiden yhteydessä, maanantaina ja tiistaina, katsoimme Janne Haralan kuvamaa videomateriaalia kisapäivien ajoista. Videoiden avulla näemme, miten muut kärkikuskit ajavat ja mitä voimme itse parantaa. Erityisesti olemme katsoneet Ranskan Johnny Auberin ajoa.
Eero Remes innostui taistelemaan Ranskan Antoine Meon kanssa E1-luokan kärkisijasta ja hän sanoi sen auttavan ottamaan kaiken irti omasta ajamisestaan.
Jari Mattila ajoi hienosti, mutta hän ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa, vaan sanoi ajamisen olleen hieman jäykkää.
Kaiken kaikkiaan päivä ei tuonut mitään ihmeellisempää, sillä maajoukkueet asettuvat koko ajan tasaisemmin paikoilleen. Monta kisapäivää on kuitenkin vielä jäljellä ja joukkuekilpailussa voi tapahtua miltei mitä vain. Ajamisen osalta kaikki kuskit jatkavat samalla ”kaavalla” ja toivomme, että löydämme vielä pientä lisäpuristusta, joka auttaa meitä nousemaan joukkueina ylöspäin sijoituksissa.
- Trophy
- 1. Ranska 6.47:01.69
2. Italia 6.51:31.53
3. Suomi 6.53:17.42
4. USA 6.57:17.23
5. Puola 7.04:57.37
- Junior Trophy
- 1. Espanja 4.08:34.48
2. Ruotsi 4.10:18.68
3. Ranska 4.11:18.58
4. Suomi 4.11:26.93
5. USA 4.12:01.68
- Naiset
- 1. Ranska 3.08:39.83
2. Ruotsi 3.19:30.46
3. USA 3.19:33.81
4. Saksa 4.27:47.28
5. Chile 5.09:21.14
Marraskuu 2010
Syöte