
Helsingin Kaivopuistossa järjestetään lauantaina 13.6. rakennettujen moottoripyörien ulkoilmanäyttely Helsinki Bike Show. Kuudetta kertaa järjestettävään näyttelyyn on vapaa pääsy. Viime vuonna näyttelypyöriä oli toista sataa.
Kilpailuluokkia ovat Chopper, Custom, Classic Custom, Streetfighter ja Best Paint. Näytteilleasettajat itse valitsevat kustakin luokasta mielestään parhaan pyörän. Lisäksi tapahtuman järjestävä MMAF valitsee pyörän joka kuvastaa parhaiten rakenteluharrastuksen positiivisia puolia ja myös yleisö pääsee äänestämään People's choise palkinnon saajaa.
- Toivomme, että Helsinki Bike Show innostaa koko maan rakentajat paikalle viettämään aurinkoista lauantaipäivää kanssamme, vaikka et pyörääsi toisikaan näytille niin tule ihmeessä katsomaan mitä muut ovat talven aikana talleissaan touhunneet. Yksi Helsinki Bike Shown kantavista ideoista on ollut pitää se yleisölle maksuttomana tilaisuutena ja tätä perinnettä jatketaan myös tänä vuonna. Suuri yleisö onkin ottanut näyttelyn omakseen ja päivän aikana paikalla käy tuhansia ihmisiä myös harrastuspiirien ulkopuolelta ihailemassa rakentajien käsityön tuloksia. Suomalainen pyöränrakennuksen taso on niin korkea että sitä kelpaa esitellä kenelle tahansa, kirjoitetaan MMAF-foorumilla.
Pyöränsä näyttelyyn tuovia pyydetään saapumaan paikalle ennen kello 11:00.

Maaliskuu 2010


