
Hallitus on tänään päättänyt lakiesityksen antamisesta eduskunnalle. Ajokorttilain on tarkoitus tulla voimaan tammikuussa 2013, mutta mopokorttiopetusta koskevat säännökset tulisivat voimaan jo 1. kesäkuuta 2011 lähtien.
Mopokortti vaativammaksi
Nykyinen M-luokan mopokortti korvataan uudella ajokorttiluokalla, AM, joka sisältää mopot ja kevyet nelipyörät, eli mopoautot ja mopomönkijät. AM-luokan ajokortin voi saada 15-vuotiaana. AM-luokan ajokortin vaatimuksiin ehdotetaan lisättäväksi mopon kuljettajaopetus ja käsittelykoe. Kevyen nelipyörän kuljettamiseen olisi oma koulutuksensa ja ajokoe liikenteessä.
Muita uusia ajokorttiluokkia ovat moottoripyöräluokka A2, joka vastaa nykyistä alkuvaiheessa tehorajoitettua A-luokkaa ja LT-luokka, johon kuuluvat liikennetraktorit.
Muutoksia voimassaoloaikaan
Uuden lain myötä ajokorttien voimassaoloaika lyhenee. Henkilöautojen, moottoripyörien ja mopojen sekä traktorien ajokortit ehdotetaan olemaan voimassa 15 vuotta kerrallaan. Kuorma-autojen ja linja-autojen ajokortit olisivat voimassa 5 vuotta. Ajokorttiin hyväksyttävä valokuva ei saisi olla 15 vuotta vanhempi.
Kevyemmän ajoneuvoryhmän ajokortti olisi voimassa viisi vuotta kerrallaan ajokortin haltijan täyttäessä noin 70 vuotta. Tämän jälkeen ajokortin uusinta edellyttää aina lääkärintarkastuksen. Kuorma- ja linja-auton ajokortin uusintaväli on mainitusta iästä alkaen enintään kaksi vuotta. Kuorma- ja linja-auton kuljettajan on 45 vuotta täytettyään aina ajokorttia uusittaessa esitettävä lääkärinlausunto.
Autokoululupiin ja kuljettajaopetukseen muutoksia
Jatkossa autokoululuvat ovat valtakunnallisia ja toistaiseksi voimassa olevia. Luvat ehdotetaan myönnettäviksi joko kevyemmän ajoneuvoryhmän tai raskaan kaluston kuljettajaopetukseen tai molempiin. Poikkeuksena on mopo-opetus, jota voi tarjota tavallista autokoululupaa kevyemmillä vaatimuksilla, ns. mopokoulutusluvalla.
Kuljettajaopetuksen aloittamisikä laskisi 17,5 vuodesta 17 vuoteen ja kuljettajatutkinnon jälkeisen lyhytaikaisen ajokortin voimassaolo lyhenisi yhteen vuoteen.
Henkilöauton ajokorttiin tähtäävän perusvaiheen ajo-opetuksen määrää ehdotetaan lisättäväksi. Koulutukseen lisättäisiin myös itsenäistä harjoittelua ajokortin saamisen jälkeen. Opetuksen sisällössä korostettaisiin aiempaa enemmän kuljettajan vastuuta liikenteen turvallisuudesta ja ympäristövaatimusten huomioon ottamista.
Opetuslupaopetusta voisi jatkossa antaa myös perheen ulkopuoliset henkilöt. Opetusohjelmaan tulisi myös yhteistyö autokoulun kanssa siten, että ennen opetuksen aloittamista oppilas ja opetuslupaopettaja osallistuvat opetukseen autokoulussa. Oppimisen edistymistä ehdotetaan seurattavaksi autokoulussa tapahtuvalla seurantakäynnillä.
Uudistus nostaisi autokouluopetuksen hintoja noin 250 eurolla ja opetuslupaopetuksen noin 300–400 eurolla.
Ajokieltojärjestelmää ehdotetaan tehostettavaksi lisäämällä uusia rikkomuksia ajokieltoharkintaan. Jatkossa ajokieltoharkinnassa otettaisiin huomioon esimerkiksi turvalaitteiden käytön laiminlyönti. Myös varoituksen käyttöön ehdotetaan muutoksia.
Ajokorttiuudistuksen yhteydessä täsmennetään myös ammattiliikenteen ammattipätevyyslakeja.
Marraskuu 2010
Syöte
