
Rautamoottoripyöriä, jenkkiautoja ja rock-musiikkia tarjoileva EastRockBikeMeet & Rockin'n'Cruisin' pystyttää historiassaan neljättä aikuisten sirkustaan Lomakeskus Huhmariin 11. - 13.6.2010.
Lauantain tapahtuma-alueella tarjoillaan livemusiikin ja anniskelun lisäksi mahdollisuutta tutustua näyttely- ja myyntialueisiin, "Punaista tupaa" (K-18) unohtamatta. Rouheasta livemusiikista vastaavat tänä vuonna ruotsalaiset Hellbilly Boys ja Rockits sekä timanttiset kotimaiset.
Tapahtuma käynnistyy perjantain klubi-illalla, jonka livemusiikista vastaa tällä kertaa Rye Rye Man.
Varsinainen tapahtumapäivä 12.6. pitää sisällään näyttelyalueen rautamoottoripyörille ja jenkkiautoille, joista parhaat tuttuun tapaan palkitaan. Päivän aikana on mahdollista tehdä hankintoja alueen myyntikojuista, muistakin kuin olutteltasta, ja nauttia kesäpäivästä loistavissa puitteissa.
Lauantain Cruisin' tuo alkuiltapäivään mukavaa käytännöntoimintaa harrastusajoneuvojen parissa. Cruising starttaa tuttuun tapaan klo 15 Ylämyllyn Shelliltä ja siihen voivat osallistua kaikki asianmukaisen pelin omaavat. Huhmariin jo rantautuneet cruising-haluiset henkilöt voivat lähteä kohti kokoontumispaikkaa yhdessä letkassa klo 14.
Punaisen tuvan striptease show:t tarjoavat tuhmien emäntiensä piirakan tuoksuista menoa pitkin päivää, iltaa ja yötä. Punaisen tuvan näytökset maksavat erikseen. Mukavaa ajanvietettä ja musaa tarjoaa karaoken lisäksi asiaan kuuluva DJ sekä huippuhauska "Eastrock MotoTrivia".
Kun ilta saa ja siinä sivussa pari kävijääkin, alkavat festivaalilavan portit paukahdella auki ja toiminta pääsee parhaimmilleen. Vuoden 2010 esiintyjäkaarti tarjoaa jälleen kerran jotain uutta ja ihmeellistä seitsemän loistavan rock-bändin voimin. Käy tarkastamassa tavara jo etukäteen. Linkit, bändien tunnelmaan virittävät tarinat sekä kaikki muukin tarvittava informaatio on tiivistettynä osoitteessa: www.eastrockbikemeet.com
Marraskuu 2010
Syöte