
Moottoripyörämessut järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti Lahdessa. Tänään päättyneillä messuilla riitti väkeä ja pääsylippuja myytiin yhteensä 37 078 kappaletta. Näyttelyyn tutustui yhteensä noin 40 000 ihmistä. Messujärjestäjien mukaan kaikki näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä, mutta kaikista messuvieraista ei voi sanoa samaa.
Lahti joutui todelliselle koitokselle kun moottoripyöräväki tungeksi tutustumaan moottoripyöriin ja varusteisiin. Lahden liikenne ruuhkautui, pysäköinti tuotti ongelmia ja ennen kaikkea messutilat ja järjestelyt koettiin riittämättömiksi. Lauantaina järjestäjät joutuivat jopa sulkemaan ovet 40 minuutin ajaksi väenpaljouden vuoksi. Osa jonottajista lähti kotiin näkemättä messuja lainkaan.
Messuvierailta vihaisia kommentteja
Motot.netin keskustelufoorumille on kirjoitettu paljon negatiivissävytteisiä viestejä pääasiassa lauantain tungoksesta. Rauhalliseen aikaan messuilla vierailleet ovat olleet melko tyytyväisiä messuihin. Tässä joitakin keskustelijoiden tuntemuksia messujen jälkeen, kerrothan omat mielipiteesi messuista foorumin messukeskustelussa tai tätä juttua kommentoimalla.
̶- Ei päässyt mihkään, hallien sisäänkäynnit aivan tukossa, ihmisiä ei päässyt sisään eikä niitä juuri tullut uloskaan. Keveä messutunnelma siis poissa, ihmiset hikikarpalot otsalla jonotti tuntikaupalla että pääsi aivan ääriään täynnä oleviin muihin halleihin. Järjestelyt kusi ja pahasti. Täytyisi olla joku raja montako ihmistä otetaan sisään kerralla. Toista kertaa en Lahteen mene MP-messuille, se on varmaa. (stumpe)
- Näitä messuja varten ajeltiin 500km...vain todetaaksemme, ettei ole mitään saumaa päästä säällisessä ajassa sisään. Ulos tulevat olivat poikkeuksetta pettyneitä surkeisiin, täysin ala-arvoisiin järjestelyihin! Miksi näin hieno tapahtuma viedään tuppukylään, jossa ei osata näitä hommia ja ennen kaikkea, on AIVAN LIIAN PIENET TILAT!!! Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun lähden Lahteen näissä merkeissä. Enkä ollut ainoa, joka lähti, ainoaksi plussaksi jäi pääsylippujen hinnan säästäminen. Ja me sentään jaksoimme odottaa yli 2h. (USKO)
- Perinne mikä perinne, tulipaha mopot nähtyä ja pientä piristystä tähänkin talveen. Mikäs siinä kaveriporukassa jauhaa paskaa, kitistä miten asiat on perseestä, tupakoida ja syödä makkaraa messuilla. Toivon totisesti että ensi kerralla messut järjestettäisiin helsingin messukeskuksessa. (Messico)
Ensi vuonna järjestetään perinteiseen tapaan MP11 messut Helsingin messukeskuksessa.
Messukuvat galleriassa
Nyt kun messuilta on päästy kotiin, on aika purkaa muistikortit tietokoneelle. Motot.netin kuvagalleriassa on laaja valikoima messukuvia ja lisää käyttäjien kuvia satelee koko ajan.
Kuvia moottoripyörämessuilta, Lahti 2010
Messukeskustelu
Marraskuu 2010
Syöte
